(106) Katakombien keto

Katakombien kedolla eukalyptuspuun alla

Minä nostan silmäni vuoria kohti
meren tietä – kauas. Ja taivas hohti.
Minä muistan Hermonin raikasta virtaa
Taaborin polkujen kaunista pirtaa.
Karmelin vuoristopalmikoita
Saaronin aurinkorannikoita.
---
Taas kohahtaa Via Appian puu.
Katakombien keto kun tuleentuu.
Ja siimes  valjusti valaisee
valkokiviluolat  heijastelee

Katakombien ikivanha maa.
Kuuma tuuli sen ylitse kiivaana saa.
Kahina Via Appian puussa
Ja kallioluolien  ontelosuussa.
---
Kuin nousisi Via Appiaa jälleen
Pyhä Pietari Roomaa kohti.
Vaatteensa valossa hohti
Ja Paavali seurais mukanaan
Kuin taivaista valoa viitassaan.

Pyhät, Elian, Mooseksen tavoin
Nousevat jälleen, taivas on avoin.

Kuin serafein joukot
Kuin marttyyrein kansa.
Idästä jälleen yksittäin
Via Appiaa myöten
Roomaan päin.

Ken jossain on jälleen kohdannut Herran?
Ken sanonut on sanat ne samat kuin kerran?
Domine Quo Vadis- ja yksittäin
käy Via Appiaa Roomaa päin?

Rooman laaksojen tuulet on tuimat
Katakombien syvyyden varjot on huimat.

Kinneret, muistan sun vettesi päikyt
Aamusi kirkkaan kointähden säihkyt
Taivaan silmäripsien salat
Ja ikuiset ikuiset ikuiset valat.
Rantasi santa mun kädestäin
ajanvirtana katoo -  ja Roomaan jäin.
---
Kun kuljin isitten  Roomaan päin.
siellä Valkoisen kiven vierelle jäin
hetkeksi - muistamaan- Herramme aikaa,
Sydän rinnassa sykki kuin outoa taikaa.

Kuin tuhannen vuotta ois sekuntti vainen
Silmänräpähdys taivahainen.

25.9.2006 Rooman matkalla