onsdag 11 augusti 2021

NOZZRON 57. Ihmislapsi varttuu Luojan tarhassa

 Kun tarhalapsi ihminen
 oppi puhumaan,
Luoja eri taivaan luomut
kävi neuvomaan.
Toisen Päivän luomut
Kasvikunnassa
ensin tarkoin opetettiin
hoitamaan  huolella.( I M. 1:11-12).
Viidennen Päivän luomiset
myös on oppituntia:
Sai nimetä tarhalapsonen
eläinten joukkoja.
Ja Neljännen Päivän luomisteot
linnut taivaaltaan
lensivät eteen lapsosen
nimeään odottamaan. (I M. 2:19-20)
 
Kuudennen Päivän asiat
ovat ihmeellisiä:
Jumala silloin kuvaansa
muokkasi ihmisessä,
että voisi ihmiselle
asiat opettaa 
ja luomakunnan hoitamisen
delegoida, valistaa.

Kalakunta,lintukunta,
karjaeläimet,
koko Maa ja matelijat:
Ihminen, ne vallitset!

Merenkäskyt Luoja teki
ja Meri totteli.
Veden rajat Luoja kaarin
lakiin kahlitsi. (I M. 9: 12-17),
vaan Maan Hän antoi ihmisille,
vuoret laaksoineen,
korkeat kohdat alentaa,
kohottaa syvänteet,
jotta tietä valmistuisi
ihmiskunnalle,
joka tekee  totuudessa
työnsä Luojalle.
 
Ei tähtisumun hiukkastakaan
ihminen voi luoda,
ei Kuun rataa muutella
ja toista suuntaa suoda
tai ajan virtaa katkaista
kuin sähkön kulkua,
vaan paljon, paljon ihminen
saa aikaan todella-
yrityksen, erehdyksen kautta 
tietenkin
Maa pian ihmiskäsissä
jo huojuu sittenkin.
Meri loiskii loiskimistaan,
aallot suurenee-
ja sormi suussa ihmislapsi
tätä katselee.

Ensimmäisen Päivän  valon
Luoja sittemmin
aivan tarkoin opetti 
kun oli aikakin:
aika olla valona
ja valon lapsina
ja Luojan kanssa Luomakuntaa
oikein vallita.

Kun ihminen on varttunut,
hän Sanan ymmärtää.
SANA tuli lihaksi-
nyt hän sen käsittää. 
(Johanneksen evankeliumi  1 luku).

NOZZRON 56. Sitten tuli Kuudes Päivä.

 Kun sitten tuli Kuudes Päivä,
itsensä ihminen
jo silloin oli valmiina
kuin tarhalapsonen.
Luoja antoi opetusta
sekä käskyjä.
On kymmenestä käskystä
jokainen tärkeä.
 
Pivollisen lepoa
ihmiskunnalle
Seitsemännen Päivän jälkeen
käski Laki se.
Ihmisistä sittemmin
ikuiseksi laiksi
tämän levon lahjankin
Mooses  kiveen kaiversi.
Kaikki Kuusi  luomispäivää
jotain muistuttaa:
Kaikki nämä luomispäivät
arjen opettaa.
 
 

NOZZRON 55. Viides Päivä

 Viidentenä Päivänä
Luoja luomakuntaa loi:
Ne kaikenlaiset eläimet
Hän maan pintaan toi;
jalattomat matelijat
kiemurtelemaan,
liskolajit monenlaiset
jaloin kulkemaan;
paljon sorkkaeläintä
ja metsän petoja,
yleisimmin niillä oli
neljä tassua.
Jokin riippui, jokin roikkui,
jokin kiipeili.
Ylös alas runkoja
orava kirmaili.
Toiset alkueläimet
jo menneet menojaan
kun viime ajan versiot
alkavat olemaan.
On siinä sitten ötökkääkin
myriadeja
ja niillä niveljalkoja
lie aika tavalla.

Viides Päivä Luomisen
olikin valtava
ja siitä tuli oppiaine
instituuteissa:
eläintiede, karjanhoito,
biologia,
zoonoosit ja eläintarhat
siinä ohessa.

tisdag 10 augusti 2021

NOZZRON 54. Kolmas päivä

 On viikossa seitsemän päivää, 
joista yhdelle säädös on:
Seitsemäs viikon päivistä
muisto Luojamme levosta on
ja siksi on luomakunnalle
myös säädetty lepo se,
vaan osa luomakunnasta
ei osaa aikoja laskea.
Jotkut puuhaavat aina puuhia
kuin levoton ikiliikkuja.
jotkut matavat etanan tahtiaan
ja jatkavat syvää horrostaan.
 
Luomakuntaansa katseli Jumala
ja muovasi oman kuvansa:
ihmisen, joka voi tunnistaa
aikakausia, päiviä, aikoja
ja erottaa  virrasta aikojen
arjet ja ajat juhlien.
Siksi Kolmas Päivä on ihana
ja sen muisto myös pysyy tallella.
 
Silloin  Luoja asetti taivaanvahvuuteen
ajan merkitsijät paikoilleen.
On ikuisuuden tähtikellossa
joka tähdellä oma osuutensa.
Valot vahvat avaruuksissa
valjastettiin Jumalan kellossa.
Kaksi suurta taivaan valoa
hallitsee joka vuorokautta.
 
Aurinko hallitsee päiviä
ja kuunvaiheet öitä pimeitä.
Tähtitarhan ihaniin tuikkeisiin
suunnan antajia asetettiin.
Kuka voi laskea valojen määrän?
Yksi on Aurinko lähellä.
Kuu joskus aivan piiloutuu
ja joskus on sirppi tai puolikuu.
Joskus se kasvaa tai vähenee,
milloin missäkin on ja ilmenee.
Tähtikuviot, kaukaiset auringot,
himmeitten kuitten joukkiot
ihmiskunnalle kautta historian
antaa kartan, on  avuksi vaeltajan.
 
Näitä tutki alati tarkalleen
vain Luojan luoma ihminen
ja tallentaa omaa historiaa
Jumalan tähtikellolla. 
Kolmannen Päivän  illalla
Luoja  katseli tähtikelloa.
Ajanluomistekonsa tarkasti
ja ihmiskunta-ajanlaskun perusti.