onsdag 10 april 2013
tisdag 9 april 2013
lördag 6 april 2013
Runot 43 - 63
43. Vaskikello on ilman kieltä (043) Vaskikello ilman kieltä
Pienen pieni enkeli
Lumivalkoinen
Siipiväli korkeintaan
kämmenleveyden.
Aikaa tuskin ollenkaan
Kuin kiiltokuva vain!
Mitä tahtoo sanoa
ja mitä tekee vain?
Iso vaskikellonen
on sen edessä.
Sitä lyö se enkeli
kuin hengenhädässä.
Kieli puuttuu kellosta.
Minne jäänyt on?
Tuskin ääntä vaskesta.
On kello levoton.
Se värisee, se tärisee.
Vaan ei voi kumista.
Ei heilukaan, ei liikukaan.
Voi hiljaa haljeta.
Mitä pikku enkeli
tahtoo kertoa?
Kirkon vaskikellohan
on aivan sanatta.
Kirjotettu 1.1. 2005 Siirrän erikseen nimellä Vaskikello ilman kieltä , 7.12. 2015.
44. Materian alkuluomisesta. (044) Materian alkuluomisesta. AINE ja AIKA. )
muovata alkukaaosta,
kun aine rupesi olemaan
jättäen olemattomuuttaan
ja taisteli niin kuin olematon
ja oleva; aina ne riidassa on.
Oli aluksi kaikki kohdallaan,
myös taivaissa, ennen materiaa.
vaan mitä lie siellä tapahtunut,
jokin kardinaalilankeemus,
ja itsestään erotti Jumala (Juuda jae 6, 2Piet.2:4)
pois kerubijoukkoa langennutta.
Ja silloin kai siinä tapahtui,
että ainetta aikoihin erottautui,
sillä hidastuessaan täydellinen
jarruttuu aineeksi valkeuden.
Luojasta poistettu saatana (Hes. 28: 13-15)( Lk. 10:8)
sinkoutui aineeseen taivaasta.
ja koetti saada hallintaan
tämän maailman kaiken materian.
Se merissä möyrien raivosi (Ilm. 12: 7-18) (Ilm. 13)
ja myrskyissä riehui ja eteni
ja milloin myös löysi olennon
alttiin, niin otti asunnon.
Käärmeenä joskus luikersi,
tai petona muita raateli,
ja joskus myös ihmissydän on
sen asunto, julma ja tunnoton.
Oliko Luojalle helppoa
luoda ihminen tomusta,
odottaa kauan ja toivoa
ystävää tomujen joukosta.
johon voi puhaltaa Henkeään;
jonka vie ikuiseen elämään?
Saatana kiersi maailman rataa (Job. 1:6-7)
kateus ja viha katseessaan.
Välillä tulta ja rikkiä sataa,
kiljuva leijona luonteeltaan.
Jumala rakentaa pelastusta,
Taivaalleen sekä Luoduille
Sanoman kantaja laudanpätkän
aineella pelastui saarelle. (Ap.t. 27: 44)
Kirjoitettu 21.2. 2013. Viitteet 7.12. 2015.
45. Ihmisen peruskysymyksiä Luojalleen. (045)
A
On ollut eräs ongelma aikojen ihmiskunnassaja sitä pohtii vieläkin tämä sukupolvikin.
Lie kertoja jo monia selitellyt Profeetta
ja läksy päälle läksyjen on pinkka vastauksien.
Vaan ei, vain vuosi, viikko taas ja sama ongelma on maass´:
"Kuin mont´ saa olla vaimoa yhdellä ukon alulla?"
Tai joku kysyy toisinpäin ja kyselönsä antaa näin:
"Kuin monta kertaa erotaan ollen oikeassa vaan
ja kaikki lakipykälät on puoltavat ja pätevät? "
(V M 29: 22- 29)
Ja osa vielä mellastaa kuin ennen Nooan aikoja
Kuin tarinoissa, saduissa on kaikenlaista tarjolla.
Myös joku kysyi Herralta: Niin oli ensi alussa,
ett´ mies ja vaimo perheen luo ja kuvan Jumalasta suo,
kun rakkaus heitä yhdistää. Niin syntyy uutta elämää.
(Mt. 19:8)
Häviää jos rakkaus, kadoten kuin kuin tuulahdus,
joka hetken pilven vie, niin autioituu kotitie
ja ohdakkeita, tappuraa vain tuottaa kotimaa
ja siinä mikä versoisi, jos halla kaiken tuhosi
On taivaan öinen kauneus vain ikiautius.
Jos lapsi leipää pyytämään, vain kivi sitten kädessään.
Jos lapsi kalaa haluaa, niin käärmeen sitten kaluaa. ( Matt. 7: 10).
Jos sitten sielu eron maan, taas tulee Sanan kuulentaan
selittelee , väittelee, lopuksi päivittelee
ja ajan kulkuun vetoaa: Jo mennyt sukupolvia
on sellaisesta käskystä jo yli kuusikymmentä!.
(II Piet. 3 luku; I Joh)
B
Jeesus tarkkaan selitti. Ei taivas ole kaupunki (Lk. 20: 34- 39)
kuin täällä, aineen kahleissa, biofysiikan laeissa.
Luomistyössään Luoja loi genomisen ihmetyön,
joka sitten replikoi kautta aioonien yön.
Myös aivan niissä puitteissa
jotta uutta syntyisi ja ihmiskunta eläisi.
on LUONNON luonut Jumala
Myös nykyajan tiedemies ne Luojan ilot tunsi, ties.
On aina aivan mahtavaa, kun luo jotain parempaa.
Ja jos vain tieteen vallassa, ois aikalisää hankkia,
niin kyllä sitä itsekin viissataa vuotta lisäisin.
Sai ENOS Seetin pojista ysi-nol-viis elinvuosia (905).. (I M. 5: 11)
Vaan nyt on kuten tiedetään: Noin sata vuotta enintään
täällä elää tavataan matkalla uuteen maailmaan.
Niin on se vain, ett´ Ikuisuus on olennoltaan jumaluus. (Snl. 8: 23)
Vaan moni sielu toivoton luulee: Pelkkä AINE on.
Kun sitten aine purkaantuu, niin sielu loppuu, sulautuu
universaaliin unohdettuun menneeseen
eikä ole persoonaa, ei nimeä, ei vastuuta.
Vain kromosomi elon jatkaa, replikoi ja jatkaa matkaa.
Ikuisuus on kuitenkin sinetöity sieluihin. (Snl. 3: 11)
Siinä Luojan salaisuus: On joka sielu henki uus.
Hän tuntee kaikki nimeltä ja tutkii myöskin geeniä.
Sillä kun Hän töitä antaa, rahkeen mukaan voimaa kantaa.
Vain yhtä toivoi alussa luodulta ihmisparilta:
Lisääntykää, täyttäkää maanpiiri, hyvin käyttäkää
sen lahjat ihmisille luodut, avaruuden sisään suodut. (I M. 1: 28)
Ei mies synnyttää voi lapsia. Ei edes itse Jumala. (I M. 1: 22)
Sen opetti Hän sanassa, tarvittiin siksi Maria.
Ja tässä onkin salaisuus, monille ehkä sana uus.
Mariat naiset maailman voi vihastuttaa Jumalan,
jos eivät tahdo lapsia eikä sukupolvia.
Jos oisi neitsyt Maria tokaisut .Ei,ei lapsia !
Niin ei koko Joulua nyt olis meille tulossa. (I Tim. 2: 13-15)
Ei Maria estänyt Jumalaa pelastamasta maailmaa.
Pelastus on rakennus, jota Luoja rakentaa. (Ef. 2:19-22)
arvolliset kokevat jo uutta maailmaa
sinne aina pyrkivät ja siksi tärkeää
kaikki ohjeet Raamatun. On usko järkevää. (Rm. 12)
(Ps. Kyllä sitä tiedetään, että Marsiin pyritään
uutta siellä maata luomaan-
aate jääköön Luojan huomaan.
Mielelläni uskossa, tänne Maahan jään.
(Tuskin Luoja tarkoitti, että paratiisin Maa
aivan koko galaksia meille tarkoittaa.?)
Miten paljon Maahan kuuluu systeemissämme
tässä meidän Solaarissa, selitäpä se.
Onko Mars jo Luojan taivas vai soraa systeemin,
joka kuuluu Maamme kanssa ihmistontteihin?
7.12. 2015, 8. 12. 2015 Tähän asti siirretty muokattuna alkuun. 8.12. 2015
c
LUOJA Dee-än-aata (dna) muokkasi ja ihmiskuntaa ehosti.
Se kaunistui ja sivistyi ja oppi, luki, kehittyi.
Se toimi! Luoja lepäsi. lain sääti, väliin epäsi.
Neuvot hyvät antamalla, Kotkan siivin kantamalla (V. M 32: 7_11)
yli maitten mantujen kylvi ihmissiemenen.
Myös jatkuu Sanan kylvötyö ja saarnaajien tähtivyö (Daniel 12: 3) (Jes. 52: 7)
ajat toisiin liittäen kantaa neuvon etäisen. ( Rm. 1: 1-7)
Meille käteen Kirjan tuo, elon kuvioita luo. (Mk. 16: 15)(Lk. 24: 45-49)
Vaan yhtä vihaa Jumala, hylkäämisen pahuutta (Malakia 2:16)
ja siitä Sana salamoi, niin että aivan korvat soi.
Malakian kirjassa karjuu Taivaan Leijona, (Hes. 1: 10)
rymisee ja viskoo rapaa, karsii väärän neuvon tapaa.
Kaikenlaiset keksijät ja Herran lakein kiertäjät
siinä jauhaa leuoillansa, karjullansa, kiljullansa.
On Kiivas Taivaan Jumala niin kuin mies on vaimosta. (Hoosea 3: 20)
Niin on Henki Jumalan. Ei muutu, murru konsanaan.
Siis yhtä vihaa Jumala: hylkäämisen pahuutta.
Ja siinä taivaan vaa´assa on kuninkaatkin turvassa
ja yli pappein kovuuden on Daavidille suotuinen. (V M. 17: 14- 20)
Lievin on se lankeemus, se rakkauden kompastus.
Sitäköhän Mestari, Pyhäkön tomuun kirjoitti,
kun asiassa kahdesti äänettä Sanaa ilmaisi? (Joh. 8: 6)
Niin. Aina tosi vaikea lie kysymyksiin vastata (Rm, Kor, etc.) (Piet.kirjeet) )
aivan sanatarkasti. Myös väliin Taivas leimuili.
Seitsemänkin ukkosta joskus ratkoi pulmia.
Vaan kaikkea ei kirjata, sanoi Neuvonantaja. (Ilm. 10:3-4).
24.2. 2013 . Viitteet 8.12. 2015.
46 Marian ura Elämän Rabbiinin Äitinä (046)
Maria oli ihmeellinen.maailman äideistä jättiläinen,
suojasi vauvansa kuolemalta,
turvasi vieraitten oppien alta,
lapsuuden antoi oikean, hyvän,
isien uskon syventyvän,
suojasi kodin kuin kuninkaan linnan,
antaen nuoruuden kaunihimman.
Äitinä kuin Juudan leijona
ja Josef- Marian suojana.
Jumala viihtyi Nasaretissa
salassa kylissä ,(Sebulonissa)
viihtyi seurassa hurskaiden
Pyhän Maan perheiden hiljaisten.
Loi Maria kodin rauhaisan,
Joosefin, lastensa onnelan.
keskessä pienten pirpanain eli
Jumalan Poika. On Isoveli.
Seitsemän pientä pirpanaa
Jeesus kuin Daavid paimentaa.
Marian Poika, Esikoinen,
on Isoveljenä Uskollinen.
Pienille siskoille, veljilleen
taivaista sanomaa kertoelee,
sillä lasten on Taivasten Valtakunta,
vaikka on vieraille pelkkää unta.
Näin varttui Rabbiini elämän uuden,
elämän ainaisen, ikuisuuden.
Jumalan silmäteränä aina,
Marian Poikana, Taivaan Laina.
Hän loi Uuden Liiton kansaa
murtaen kuolemaa, vihojen ansaa.
Hän poisti kirouksen luoden uutta
Aaronin, Zaadokin, siunaavaisuutta.
Jeesuksenpikkuveljet kin saa
kirjeensä lyhyen kirjoittaa.
Juudan suvussa tapana
ei ole sanoja tuhlata
Jaakob ja Juuda - ne Henkeä
on hellältä Isoveljeltä.
Kirjoitettu 23.12. 2012
Viite Jaakob, Juuda.
8.12. 2015
47. Kun vain valkoinen kivi on valona. (047)
On meillä sota hirveäeikä Pyhä Yrjänä
meistä ole yksikään,
kun syvyydet käy jylläämään.
Vaan on aika katsastaa
niinkuin Daavid joukkojaan,
ett´ karitsaista pienintäkään
syöverit ei yllätäkään.
Sotaa ei voi käydä yksin,
nukkuen tai käsityksin,
eikä myöskään vähätellen,
kuvitellen, ähätellen.
On meillä sota hirveä.
Ei Kuolemalla järkeä,
Ei Tuonelassa neuvotella,
Manalassa ajoitella.
Nyt on: Tänä Päivänä.
on vielä Aika, Elämä
ja virtaa Armo Jumalasta
kutsuu kuolon varjon maasta.
Elon polun taivallukseen,
joka johtaa taivaan ukseen.
Joka valonkantaja
luo lisää taivasvaloa,
vaikka tuima tunnoton
on viima vihan valoton.
On Elon liekki kädelläsi
sit`varjele kuin sydäntäsi.
Öljylamppus kunnosta,
kun olet taivasmatkalla.
Vaikk´ ois valo lampussaan
himmeä kuin kivi maan
kivi pieni valkea,
se, jonka sait sä Herralta,
se, jossa on sun nimesi
se, jonka Herra tuntevi,
on valkeus se vähäinenkin
taivassuunta toisillenkin.
23.12. 2012
48. Viheriöikö viikunapuu? (048)
Kevät on jälleen tulollaan.
Päivä on kääntynyt kulmillaan.
Kohta on kukkia tarhassa.
ja mahloja puitten suonissa.
Hanki jo kohta väistynyt on, (KV. 1: 11)
Tuuli taas leuto ja viimaton.
Vaan meillä ei kasva viikunapuu,
viini, granaatti tai jokin metinen muu,
josta laulaa Kuningas Salomon
silloin kun talvi ohitse on.
Me ostamme viikunat kaupasta
ja nielaisemme ne rauhassa
ja ne tuhannen viikunan siementä
sen sileän tien on hävinneinä.
Ei niistä voi taimia kasvattaa
tai ennusmerkkejä uumoilla.
Ja moni se nielee jo raakileen
ja varhaisviikunat hotkaisee. (Miika 7:1)
Viikunan kylvää, ken taitaa sen (Snl. 27: 18)
omaten kärsivällisyyden (Aamos 7: 14)
ja odottaa kiertoja tuhanten kuitten
ylitse autiomaitten ja luitten.
Milloin ne siemenet taimen saa
ja kasvuaikaakin rauhaisaa
ja seurassa villiviikunain
keväthedelmää kantaa taas ajoittain
sitä vihreyttä, jota tarkkaillaan ( Aamos 8: 2; Aamos 9: 13-15)
josta maailman aika käy vaihtumaan
ja lähestyy korjuu elon sen,
joka on iankaikkinen? (Mt. 24: 32 Logiikan järkeä).
30.12. 2012
Viittet. 8. 12. 2015
49. Pajupuu virran varrelta (049)
Niin, jokainen ei ole
Viikunapuusta,
Öljypuusta tai jostain muusta,
mikä kirjoissa Salomon kuninkaan
Korkeaveisussa mainitaan.
Öljypuusta tai jostain muusta,
mikä kirjoissa Salomon kuninkaan
Korkeaveisussa mainitaan.
Pihlajikoista Suomen maan
moni Pajunkissakin vaeltamaan
on lähtenyt luokse Öljypuun
ja jalon Raamatullisen Kasvin muun
ja tavannut tuulissa erämaan
Pyhän Maan Ohdakkeet alallaan,
Kaislat suolaisen rannikon
ja Kierivät Pensaat aavikon.
Tuulessa tuimassa Teimanin
kun juoksee perässä Pensaankin,
niin tulee mieleen, tottakai,
onko tää todella totta vai.
Jossain voi tavata Viikunankin,
yksinäisen ja vahvimmankin
Kaikista Puista, joita on
versonut hiedasta aavikon:
Tuuhea lehdiltään, vahva ja vankka,
auringon suoja, kun helle on rankka.
Oksat on vahvat kuin käsivarret
kantaen lapset kuin hirsiparret.
Viikuna suojaa korkeasti,
suojaavaisuus ei ole sen lasti.
Näin kirjaa Pajupuu Pohjoisen
varrelta virran tavallisen.
KV 1:17
Kirjoitettu 30.12. 2012 .
Päivitetty 20.3. 2013
Päivitetty 20.3. 2013
50. Kevät tuuli (050)
Tuuli puuta heiluttaa,vaahterassa kohahtaa
Kaikki lehtikämmenet
vilkuttaa kuin ihmiset.
Katsoo lapsi iloissaan,
puulle alkaa vilkuttaa,
nauraa ilon heleää
ja Aurinkokin kimmeltää.
Tuuli kulkee kulkuaan,
missä tahtoo, vaeltaa.
Kirjoitettu 6.3. 2011
Omistettu Julielle.
Omistettu Julielle.
51. Aika valuu (051)
Aika valuu niin kuin valkosanta vaan.
Ei aikaa koskaan saada palaamaan.
Niin kuin kierii kehrät Universumin,
niin historiat kiertyy kirjakääröihin.
Löytyy käärörullaa kaikkialta ,
voi niitä availlakin tomun alta.
vaan koskaan aikaa ei saa palaamaan.
vaan joskus pysyy PÄIVYT alallaan
ja joskus KUUHUT jättää kuljennan
Kai vaihtaa kiertosuuntaa kehrät maailman?
Tai Luojan jalkain astinlautana
Pilvenplasma jälleen matkalla?
Galaksien maitomeri ahdistuu
taivaanmeren glasiääri muodostuu
ja kuin silloin kerran Aahaan kellossa
varjo palautui kymmenen astetta. (II Kn. 20: 11)
Niin tärkeää on usko Jumalaan
ja Pelastuksen tuonti ihmismaailmaan,
että Luoja siirtää suuren tähtitaivaan
kun antaa avun ihmiskunnan vaivaan.
Näki kerran aikaan JOOSUAN
kansa holokaustin vaara uhkaavan.
Pimeyden voimain ruhtinaat
hallitsivat Pyhät Kaanaan maat
ja silloin pyysi Jumalalta JOOSUA ( Joosua 10: 12)
lisäaikaa voittotaistossa.
"Päivyt Gibeassa alallansa!
Kuuhut Aijalonin laaksossansa!"
Niin pysyi aloillansa kehrä, Päivyt nyt.
Viime säteensä kuin pronssiin piirtynyt
Niinkuin kirkas tinalautanen
myös Kuuhut paikallansa hetkisen.
Miten tänään on? - Jos tarvitaan
niin saman rukoilla voi vielä uudestaan.
Vaan nyt huomioida täytyy työs
suhteellisuusteoria myös.
Ei aikaa koskaan saada palaamaan.
Niin kuin kierii kehrät Universumin,
niin historiat kiertyy kirjakääröihin.
Löytyy käärörullaa kaikkialta ,
voi niitä availlakin tomun alta.
vaan koskaan aikaa ei saa palaamaan.
vaan joskus pysyy PÄIVYT alallaan
ja joskus KUUHUT jättää kuljennan
Kai vaihtaa kiertosuuntaa kehrät maailman?
Tai Luojan jalkain astinlautana
Pilvenplasma jälleen matkalla?
Galaksien maitomeri ahdistuu
taivaanmeren glasiääri muodostuu
ja kuin silloin kerran Aahaan kellossa
varjo palautui kymmenen astetta. (II Kn. 20: 11)
Niin tärkeää on usko Jumalaan
ja Pelastuksen tuonti ihmismaailmaan,
että Luoja siirtää suuren tähtitaivaan
kun antaa avun ihmiskunnan vaivaan.
Näki kerran aikaan JOOSUAN
kansa holokaustin vaara uhkaavan.
Pimeyden voimain ruhtinaat
hallitsivat Pyhät Kaanaan maat
ja silloin pyysi Jumalalta JOOSUA ( Joosua 10: 12)
lisäaikaa voittotaistossa.
"Päivyt Gibeassa alallansa!
Kuuhut Aijalonin laaksossansa!"
Niin pysyi aloillansa kehrä, Päivyt nyt.
Viime säteensä kuin pronssiin piirtynyt
Niinkuin kirkas tinalautanen
myös Kuuhut paikallansa hetkisen.
Miten tänään on? - Jos tarvitaan
niin saman rukoilla voi vielä uudestaan.
Vaan nyt huomioida täytyy työs
suhteellisuusteoria myös.
Kirjoitettu 2.6. 2010
8.12. 2015
8.12. 2015
52. Mikä aika nyt on ? (Daniel 9). (052)
Mikä aika nyt on? Meri on rauhatonJoka tuuli on valveilla, myrskyjä on. (Daniel 7:1-2)
Meri kansoja on,, kansanheimoja on.
joissa Jumala vielä on tuntematon. (Daniel 7:3)
(Ps.
Merikalastamaan sitten myöhemmin
Jeesus Mestarin käskystä lähdettiin.
Näyn spesiaalin sai myös Pietarikin
Se juuri ennen merimatkaa näytettihin:
Siinä näky taivainen ei ollut ahven pienoinen
eikä hauki kotomaan eikä jokirapukaan)
Meren kuohuista saa aina vain pedompaa, (Daniel. 7:
ensin siipistä leijonaa, raatelevaa.
Sitten karhun hahmoista horroksestaan
rupeaa unesta valveutumaan
Kun herää on luut vielä hampaissaan
ja se raatelee kansoja mantereen maan.
Meren kuohuista saa yhtä vain pedompaa.
jo pantterin hahmoa valpastuvaa
ja päitäkin sillä on mitalla.
ja se lentää kuin korppikotkat taivaalla.
Petomahdit kaikki ne heränneet
oli ihmismuotohon kerääntyneet.
Petoluonteiset hallitsi, kauhisti maan
päivän noususta hamaan jo pohjolaan,
idästä länteen ja etelään,
autiomaista kentille jään.
Vaan petoihmiset kolmet nuo heränneet
oli vallaltaan vielä rajoittuneet.
Vaan meren kuohuista neljäskin (Daniel 7: 8)
kohosi mannerten piirihin.
Se oli kauhea, hirmuinen
ylen väkevä, hampailta rautainen
eikä luonnossa ollut vertoja sille
Uli kauhea, uusi se ihmisille.
Ja se söi ja se murskasi kansat maan
ja se tallasi paenneet jaloillaan.
Se oli julmempi luonnon petoja,
Se oli monien kansojen tuhooja.
Ei kelvannut sille tuhota
vain maan piirin ihmisten kansoja.
Oli sillä kymmenen sarvea,
Herjan henki yhdestä sarvesta
ja se puhui niinkuin ihminen
jonka suu puhuu taivasta pilkaten
ja silmillään etsi se elävää
ja vainosi pakoon pyrkijää.
Ja mitä sitten tapahtui? Lue Daniel 7: 9-28)
Kirjoitettu 27.9. 2010.
Päivitys js Ps. lisäys. 8.12. 2015
53. Pyörä (The Wheel, Oofen). (053).
kallioita , vuoria
Puronotkot, laaksosi
autiona vieläkin.
Unessani olen siellä
Galilean vuoritiellä.
Sinisenä idän ranta
kukkulaa ja vuorta kantaa.
Usvapilvi laaksosta
nousee, lännen sumuna.
Teräspyörä valtava,
tuulen myrskyn sitova
oli puronotkossa
niinkuin vahvaa malmia
Suuren pyörän vanteessa
oli niinkuin kelloja
ja kahlittuna vanteessa
myrsky koski kelloja.
Unessani katselin
kun pyörä oli eessäni.
Vuorinotkoin välissä
seisoi pyörä kiiltävä.
Vaan se oli tuulinen,
hurjan myrskyn tapainen.
Pyörä oli paikallaan,
yksi jättipyörä vaan.
(Jossain Sebulonissa
Galilean vuorilla).
20.10.2010.
8.12. 2015 Tein sille jotain suomalaista sanaaja löydän sanat " tuulikellot"ja "intiaani-unisiepparit",
jotka vähän näyttävät tätä uneni myrskypyörältä. .
54. Rooman matka 2006 (054)
Tulin äärestä maan, sen varjoistaja metsistä, luonnon helmoista.
Vei matkani taas yli pilvien,
hohtavan jylhien alppien.
Oli sitten edessä kaupunki,
ja seitsemän vuoren siluetti.
Sinivuoria sitten lähestyttiin
ja kaupungin keskelle pysähdyttiin.
Kuin vuosituhat ja kaksikin
vain silmänräpäys ja toinenkin.
Oli edessä katakombien maa,
Via Appian kivetkin ennallaan.
Keskeltä pinjojen kohoaa,
ikivanha keisarihallinnon maa. (Ap.t. 28: 14-31)
Vierellä huikean modernin
on pylväs tai patsas antiikin.
Syvällä Tiber on uomissaan:
sorsapoikue siel´ elää huomistaan..
Rooman seitsemän kukkulaa
on ikivanha ja aina nuori maa.
Rooman jylhiä muureja
kiertelen karttani kourassa.
Laaksosta tiedän, täälläkin
oli kirkko Herramme apostolin.
Rinteet ja laaksot ne kulkeneet (Ap.t. 23: 11), (Rm. kirje), (Hebr 13: 23-24),(Apt. .22: 29)
on Pietari, Paavali. Julistaneet . (I. Piet. 5: 13),(Ilm. 14:8), (Ilm. 11:8)
On kirjettä monta, ne tiedetään.
ja Jumalan nuhdetta siedetään.
Niin tehtiin Roomasta kaupunki,
jossa Jumalan Sana asusti.
Taivasten Valtakunnankin
Avaimet sille annettiin.
Sinne pysähtyi Hengen valjakot,
Taivasvaunut ja Zebaot.
Siitä kertoo vieläkin Pyhä Maa,
Sen pylväät taivaaseen kohoaa,
ja kohoaa muisto profeettojen,
apostoleitten ja piispojen.
Keskellä pylväitten kolonnaa
saan, kaukaa tullutkin, katsahtaa,
vuosituhanten muistomerkkejä,
kerubivaunujen liikettä.
mikä Roomaan varjona heijastuu.
kuin pysähtyis aika. Liikkuu vain kuu,
ja Panteon kupoliportaineen,
AAHAAN kelloa muistuttaa säteineen
Säde hiljainen siirtyy ylitse maan
Aika käy hiipien katoamaan.
Hehkuvan helteen hetkellä
Pyhän Pietarin kirkon edessä
on lähde ja kirkasta vettä saa
maan ääristä tulleet ammentaa.
On aukio laaja ja valtava,
on rukoilijoitakin joukkoja.
Joka ainut on omissa huolissaan,
Mitä rukoilee- sen tietää Luoja vaan.
Maailman neljältä kulmalta
tulee uusia, uusia joukkoja.
Istun pylväikön varjoon levähtäen.
Luen psalmin yhden ja mietiskelen.
Vain hetki- ja taas olen äärillä maan.
Varjossa metsän ja kotihaan.
Sammalekivellä istuskelen,
Kuuntelen suhinaa koivujen.
Auringon säteet täälläkin hiljalleen,
hivelee maanpiirin. Himmenee.
Latvojen välistä nousee kuu.
Yönsini taivaalla tummentuu.
Kirjoitettu 2006 Rooman matka johdosta.
Päivitys 8.12. 2015 Viitteet.
55. Talvi saapuu 2009 (055)
Talvi saa, unettaa,metsä hiljaa odottaa.
Haapa yksin havisee
väräjää ja kahisee.
Koivu kullankeltainen
pihlajainen punainen,
Vaahtera on kirjavana,
Tammen lehvä koreana.
Maassa lehdet kahahtaa,
kun jänö loikkii, katoaa.
Metsän jalokivimaa
krysoliitit heijastaa
väreissänsä mahtavissa,
kallioissa, sammalissa,
Saniaisten pitsimaa,
kauneuttaan tarjoaa.
Vaakkuu varis johtajana -
korpi kaikuu kohmeana -
muuttolinnut katoamaan
sorsanpojat kokoamaan.
Hile kiertää lammen rantaa.
Järven peili valon kantaa.
Kesä talvi taistelee,
Sulaa hile. Pimenee.
Henkosiaan kesätuuli
jostain kaukaa puhaltaa,
Vastaa puhurina talvi,
hönkää. Hankeen maa.
Kirjoitettu 13. 10. 2009
56. TIEDE ja USKO (1970-luku) (056)
Kerran, kerran illalla
Suomen Turun sillalla
Aurajoen virralla
alajuoksun pirralla
seisoi poika Japanin
katsoi yli kaupungin.
Kuljin ohi , todistin,
kristitty kun olin niin, Viidesläinen olin niin.
nuori, lähtöön valmiina
maitten ääret suuntana.
Jumalasta puhuttiin.
Ei hän toki usko niin. Hämmästynyt oli niin.
Tiede, matte totuutta.
Aine sekä materia, Substanssi, materia.
Iloinen kuin aurinko,
kalpea kuin kuutamo,
kohtelias tiedemies –
ateisti? Kenpä ties Taivas ties.
Kaksi eri maailmaa
tapaa toisen, kolahtaa. -tapaa että kumahtaa-
Näkymätön usko on,
Rehellinen tiede on.
Siinä aika pysähtyy.
Aurajoki jähmettyy.
Tähti jatkaa kulkuaan.
Unohda en milloinkaan.
Aurajoen sillalla
kerran kerran illalla
ensi kertaa kohtasin
aivoitukset Japanin.
28.5.2009 19:40
Suomen Turun sillalla
Aurajoen virralla
alajuoksun pirralla
seisoi poika Japanin
katsoi yli kaupungin.
Kuljin ohi , todistin,
kristitty kun olin niin, Viidesläinen olin niin.
nuori, lähtöön valmiina
maitten ääret suuntana.
Jumalasta puhuttiin.
Ei hän toki usko niin. Hämmästynyt oli niin.
Tiede, matte totuutta.
Aine sekä materia, Substanssi, materia.
Iloinen kuin aurinko,
kalpea kuin kuutamo,
kohtelias tiedemies –
ateisti? Kenpä ties Taivas ties.
Kaksi eri maailmaa
tapaa toisen, kolahtaa. -tapaa että kumahtaa-
Näkymätön usko on,
Rehellinen tiede on.
Siinä aika pysähtyy.
Aurajoki jähmettyy.
Tähti jatkaa kulkuaan.
Unohda en milloinkaan.
Aurajoen sillalla
kerran kerran illalla
ensi kertaa kohtasin
aivoitukset Japanin.
28.5.2009 19:40
57. Uusi kevät 2009 (057)
Uusi kevät sitten jälleen sai
Aurinko on voimissaan kuin ennen,
Sama voima Auringolla kai
talven tuiman jälleen ohi mennen
Pettänyt ei kevään hento henki
On koivu hiirenkorvillaan
ja suonet täynnä mahlaa senkin
On luominen taas täysin aluillaan.
Perhon karkeloima keväänlämmin
metsätie
vaskitsankin herättää ja mukaan
vie.
Metsäorvokki on säihkymässä
varrella metsätien
ja neulasia kokoo jälleen muurahainen
pien.
Kaloja on virrassa ja lokit kiljuu
taas
ja pikkulinnut visertaa. On niillä
rauha maas.
On nurmi vahvan vihreää ja taivas
sininen.
Ja taivaan pilvi vaeltaa kuin pilvi
entinen.
3.5.2009 20:26 . Päivitystä 20.3. 2013
58. Maaliskuun runo 2009 (058)
Kastepilvin taivas katettunakevät metsää hautoo, valaisee.
Järven peili harmaa vaskisena
puitten profiilia etsailee .
Tyyni raikas kevätlauantai
joutsenparin paluumuuttoon sai.
uuttu, mtsäkyyhky kujertaa
Sorsa polskii kaislasulassa.
Solinaiset purot kertyvät,
Laakson suuntaan kaikki menevät.
Törähtelee joutsen, kohoaa,
etsii jostain pesälampea.
Talventörröttäjät kaunehimmallaan
kuvastuvat lammen sula-hopeaan.
Harakkakin uskoo huomiseen,
rakentaa jo tapaan entiseen.
Lampi on kuin vaski, hopea
niinkuin katoava lyijy, nopea.
Vedet ovat tänään kahleissa
huomenna kai loiskii vapaana.
Uusi kevät tänään sitten sai,
Takatalvi eilen oli kai.
Sellainen on aina talven surma:
Takatalven alla kevään hurma.
14.3. 2009
59. Talviruno 2009, Talventaite (On valkoista kiveä ja muuta kasukan jalokiveä) (059)
Talvi on jälleen- vaan taittumassa.
Kinos on suuri vaan hetkisen
maassa.
Jo maan povi hehkuu kuin jaspis ja multa
Harmaja kallio marmorin kulta.
Jokainen graniitti, kalliomaa
valkoinen kivi on, odottaa.
Tähdet on taivaalla radoillansa,
sini on kilpenä, urallansa.
Ihmisenlapsella oma on maa,
kuka nyt pyrkisi taivojen taa.
Taivaat onJumalan, ihmisten maa.
Ihminen kukkana siin kukoistaa.
Niinkuin ruohoa ihmiskunta,
Jo maan povi hehkuu kuin jaspis ja multa
Harmaja kallio marmorin kulta.
Jokainen graniitti, kalliomaa
valkoinen kivi on, odottaa.
Tähdet on taivaalla radoillansa,
sini on kilpenä, urallansa.
Ihmisenlapsella oma on maa,
kuka nyt pyrkisi taivojen taa.
Taivaat onJumalan, ihmisten maa.
Ihminen kukkana siin kukoistaa.
Niinkuin ruohoa ihmiskunta,
elämä maassa kuin profeetan
unta.
Rauhaa ja puita ja hiljaisuutta,
hyvää tahtoa, ahkeruutta.
Maa se on jaspista arvokas ihan,
valkoinen kivi on kallio pihan.
Pieni on kilpi, mit´ ihminen kantaa,
Suuri on kilpi, jonk´ Luojamme antaa.
Rauhaa ja puita ja hiljaisuutta,
hyvää tahtoa, ahkeruutta.
Maa se on jaspista arvokas ihan,
valkoinen kivi on kallio pihan.
Pieni on kilpi, mit´ ihminen kantaa,
Suuri on kilpi, jonk´ Luojamme antaa.
Kirjoitettu 14.2. 2009 .Päivitys 20.3. 2013
(60) . Talviruno 2006 , Hengen talvi (060))
Yksinäinen on erämaan
temppelipuu
Kohmeinen, huurteinen, kalventuu
Puussa on ainoa asumus pilven
Sumun ja huurteen jähmeän kilven.
Kerubit Majan uskollisen
Myöskin on kohmeessa aikojen
Taivaankansi on safiirinen
Maan yli pilvittä kaartuen.
Aikojen jäätikkö koskettaa
Beetelin kiveä, kamaraa.
Laskeutuu jäätikkötikkaitaan
Jaakobin enkeli maailmaan.
Ennenkin tullut on sätein jäisin
glaciääriaikaan pysähtyväisin
Keskelle elämän hyörinää
Aikamme markkinain pyörinää.
Kiteytyy maa ja kristallit sen
Jääkenttä sulkeutuu ujeltaen.
Tähdet kerääntyy, kimmeltäen
Otavat, Seulaset kokoontuen.
Pohjoinen, Pohjoinen! Heräsit jo.
Huurteessa Etelän puukin on jo.
Etelä, jos sinä puhaltaisit
Jääkukat ikkunaan tuivertaisit.
18.10.2006
Kohmeinen, huurteinen, kalventuu
Puussa on ainoa asumus pilven
Sumun ja huurteen jähmeän kilven.
Kerubit Majan uskollisen
Myöskin on kohmeessa aikojen
Taivaankansi on safiirinen
Maan yli pilvittä kaartuen.
Aikojen jäätikkö koskettaa
Beetelin kiveä, kamaraa.
Laskeutuu jäätikkötikkaitaan
Jaakobin enkeli maailmaan.
Ennenkin tullut on sätein jäisin
glaciääriaikaan pysähtyväisin
Keskelle elämän hyörinää
Aikamme markkinain pyörinää.
Kiteytyy maa ja kristallit sen
Jääkenttä sulkeutuu ujeltaen.
Tähdet kerääntyy, kimmeltäen
Otavat, Seulaset kokoontuen.
Pohjoinen, Pohjoinen! Heräsit jo.
Huurteessa Etelän puukin on jo.
Etelä, jos sinä puhaltaisit
Jääkukat ikkunaan tuivertaisit.
18.10.2006
(61) Eonit (061)
(62) . Josin (Joosefin) lapset (062)
Kun Israel oli Egyptissä tuikki
taivaan tähti (I. M. 15: 5). (II M. 2: 23-25).
joka ilta radaltansa lasten luokse lähti.
Sysiyössä sädehti ja tuikki sanaa monta,
taivasvihkoon merkkaeli monta lohdutonta.
Kun kertoi muille tähdille, niin joka ilta lisää
tuli lapset tuudittamaan, myöskin perheen isää.
Vaan kerran oli valotonta, paksu kerros yötä.
Tuskin pääsi tähti läpi ilman ylityötä.
Nyt jo valvoi Isäin huone, missä viipyi tähti.
Yksi heistä erämaahan etsimään jo lähti.
Etsi päivän löytämättä, etsi kaksi päivää.
valottomat kannoillansa, tähdestä ei häivää.
Tuli ilta kolmanneskin sysin syventyvin.
Etsijällä sydämessä ahdistus jo syvin.
Vaan sitten tuli valoraja. Pikkutähti joukko
oli siellä vastassa ja hohti joka loukko.
Niin siellä kivilouhikosssa oli valon aamu
ja taivaan tähti riemuitsi, kun taa jäi syden haamu.
Vaan oli siellä kertomista vuosisatain yöstä.
Etsijältä kysymystä taivaan paimentyöstä.
Siinä säihki kalliolla tähtijoukko hiljaa.
Paimentähti kertoeli vuosisatain viljaa.
Kertoi. Kerran pikku- Josi väriviitastansa ( I M. 37: 3; 23)
joutui suureen syvyyteen vain pimeys mukanansa.
Tähdistä vain pimein tiesi, missä Josin tie
ja seuras häntä matkallaan kuin silmäterä vie.
Yönsilmätähden viitassaan hän tuli kaukomaille,
Ei kauan Josi siellä jäänyt huomiota vaille.
Tuli Synkkä Valoton ja näki viitan tähden.
Halusi sen koruksensa.-"Nyt mä täältä lähden1"
sanoi Josi, jätti viitan- kuilun pohjaan juoksi.
Viitta palas taivahalle Valon tähden luoksi.
Taivaalle jäi tuikkimaan ne Josin viitan tähdet
Vuosisatain aikana ne oli sädelähde,
josta sitten Paimentähti Josin lapset hoiti,
odottaen, että kerran Valon Voimat voitti
ja vahvimmalla kädellä vei Josin lapset yöstä
kolmen päivän matkan päähän Valottoman työstä.
Aamurusko, Kastepilvi, oli oottamassa
valorajan tuolla puolen Josin kotomaassa.
joka ilta radaltansa lasten luokse lähti.
Sysiyössä sädehti ja tuikki sanaa monta,
taivasvihkoon merkkaeli monta lohdutonta.
Kun kertoi muille tähdille, niin joka ilta lisää
tuli lapset tuudittamaan, myöskin perheen isää.
Vaan kerran oli valotonta, paksu kerros yötä.
Tuskin pääsi tähti läpi ilman ylityötä.
Nyt jo valvoi Isäin huone, missä viipyi tähti.
Yksi heistä erämaahan etsimään jo lähti.
Etsi päivän löytämättä, etsi kaksi päivää.
valottomat kannoillansa, tähdestä ei häivää.
Tuli ilta kolmanneskin sysin syventyvin.
Etsijällä sydämessä ahdistus jo syvin.
Vaan sitten tuli valoraja. Pikkutähti joukko
oli siellä vastassa ja hohti joka loukko.
Niin siellä kivilouhikosssa oli valon aamu
ja taivaan tähti riemuitsi, kun taa jäi syden haamu.
Vaan oli siellä kertomista vuosisatain yöstä.
Etsijältä kysymystä taivaan paimentyöstä.
Siinä säihki kalliolla tähtijoukko hiljaa.
Paimentähti kertoeli vuosisatain viljaa.
Kertoi. Kerran pikku- Josi väriviitastansa ( I M. 37: 3; 23)
joutui suureen syvyyteen vain pimeys mukanansa.
Tähdistä vain pimein tiesi, missä Josin tie
ja seuras häntä matkallaan kuin silmäterä vie.
Yönsilmätähden viitassaan hän tuli kaukomaille,
Ei kauan Josi siellä jäänyt huomiota vaille.
Tuli Synkkä Valoton ja näki viitan tähden.
Halusi sen koruksensa.-"Nyt mä täältä lähden1"
sanoi Josi, jätti viitan- kuilun pohjaan juoksi.
Viitta palas taivahalle Valon tähden luoksi.
Taivaalle jäi tuikkimaan ne Josin viitan tähdet
Vuosisatain aikana ne oli sädelähde,
josta sitten Paimentähti Josin lapset hoiti,
odottaen, että kerran Valon Voimat voitti
ja vahvimmalla kädellä vei Josin lapset yöstä
kolmen päivän matkan päähän Valottoman työstä.
Aamurusko, Kastepilvi, oli oottamassa
valorajan tuolla puolen Josin kotomaassa.
23.10.2007 19:46
9.12. 2015
63. Jootam Ben Gideon: Vertaus Puista. (063)
Mukaeltu tuomari Gideonin pojan Jootamin esittämästä vertauksesta, Garissimin vuorella Sikemissä Nabluksessa, Tuom. 9: 7-15)Lähtivät liikkeelle Metsän Puut:
kuninkaan tahtoivat , huusivat suut.
Öljypuu ehdokas ykkönen.
Ne tulivat yhdessä luokse sen.
Oli siinä Kypressi vesoineen,
Manteli, Luumukin joukkoineen.
Poppeli, Paju ja Terebintti
Oliivipuuta ne pyyteli, intti.
Aivan naurusta hytkyvi Oliivipuu,
"Ehei, on minulla päämäärä muu.
Minä tarjoan öljyistä, ihanaa,
maistuvaa , ruokaista, valaisevaa.
En tehtävästäni luovu pois.
Mikä tehtävä yhtä arvokas ois?"
Puut lähtivät oliivilehdosta
kuin myrskynpuuskassa tuimana.
ja tulivat tarhaan Viikunapuun;
sen mahtavaan varjoon ne kumartuu.
Hyvä Viikuna, lehtinen , makea,
ole meille kuningas, johtaja!
Oli Viikunan rupatus metinen,
hyvin hiljainen, diplomaattinen.
Ja se kanteli satoa raskasta
kuin emo sen seitsemää pienoista.
"Imarrelluksi tunnen itseni,
Hyvä Puinen Kansa ja Toveri,
vaan suottehan minulle, sallikaa
nämä tehtävät omani hallita!
Kumarsi Metsä ja kiitteli ja
kääntyi ja Viinipuun havaitsi
ja katseli rypäleherkkuja,
kypsiä, runsaita, makeita.
ja huojuen kumarsi Metsän Puut
ja lausui yhtenä kaikki suut.
Olet ylistetty, sä Viinipuu.
Kruunu nyt sinulle laskeutuu.
"Oi ei, Hyvä Metsä, Sä arvoisa;
on kyllä antini makea,
vaan heikko on varteni tehtävään.
minä mieluiten omaan työhöni jään."
( Kenpä ei ollut Puitten mukana
se sopii myös tässä huomata.
Ikiseetri , jo kuningas juuriltaan
ei lähtenyt nimittäin paikaltaan).
Nyt harhaili Puut taas etsien
aromaahan, kuivuuteen lakeuden
ja tapasi Kierivän Pensahan,
mitä lie sukua Orjantappuran.
Se kiiti ja kulki vinhasti,
ja myrskyssä tanssi ja lenteli.
Ja niin sitten tapasi Metsäkin sen
ja se tapasi Puitten Edustuksen.
Ja nyt kaikki kumarsi Tappuraa
sitä piikkistä, tomuista kulkijaa.
"Tule sinä ja rupea olemaan
Kuningas Metsänpuitten Maan!"
"Hoh!"- Tappura tuulessa ilakoi,
aurinko paistoi ja vihurit soi,
eikä varjokaan ehtinyt langeta,
kun se kiiti ja pyöri jo tomussa.
"Jos kuninkaan teette minusta,
niin ottakaa paikkanne varjossa
Jos varjoa sitten ei olekaan,
niin näännytte aurinkoon paahtavaan
ja kuihdutte, Metsä, niin kokonaan,
että Seetrikin kuivahtaa vuorellaan!"
10.1.2009 0:09
Päivitys 19.3. 2013
9.12. 2015. Viite.
Etiketter:
Aika,
Aine,
Aioonit,
Jootam,
Josi,
Kevät,
kivi valona,
Maria,
Pajupuu,
Peruskysymys,
Pyörä,
Rooma,
Runot 41- 60,
Talvi,
tiede ja usko,
Vaskikello,
Viikuna
Runo (1-42) (001-042)
(001). Laulu kersantista, joka söi grillatun kanankoiven Tampereen kosken kulmalla Koskikeskuksessa viinan sijaan ja kirjoitti pullopostia.
Koskikeskuksessa kessu
Kessu Koskikeskuksessa
Koskikeskuksessa kessu
koskenkorvan.
Korvaa kessun Koskenkorvan
Koskenkorvan keskuksessa
Kosken korvalla kun
kerkee Keskukseen
Kokki, grillaa kanakoiven
Kanankoiven kokki grillaa
Kokki grillaa kanankoiven
Kessulleen.
Kanankoiven kokki krillaa
Kanankoiven grillaa kokki,
kanankoiven, Koskenkorvan
korvaten..
korvaten..
Avaruuden aurinkoinen
Aurinkoinen avaruuden
Antoi aamun aurinkoisen
Avaraisen
Aava aurinkoinen aivan
Aivan aurinkoinen aava
Antoi aamun aurinkoisen
Avaran..
Pullopostin pisti kessu
Kessu pisti pullopostin
Pisti postin aavaan
Aamuauringon
Aurinkoinen otti postin
Aurinkoinen pullon nosti
Antoi kirkkaan
aamuvarhaan
avaran.
(
Tätä voi laulaa erään hebr. laulun sävelellä Kokkineru
kanaraja, kanaraja kokkineru)
(002) Bedellion- pihkaa ( Siirretty erikseen 3.12. 2015 ; (002) Bedellion pihkaa10/11/2005 15:15:28 Leil Bedollah
Mistä löytyy Bedellion
pihkaa?
On luettu Pyhää Kirjaa
Taas kerran ja kokonaan
Ja uusimpaan aikaan astuu
Kansakuntia aamussaan.
Luki Israel Uuden Vuoden.
Luvun lisäsi tuhansiin
Kehatin lapset taas kerran.
Ja Toora taas aukaistiin.
Kerrattiin kaikki ne vanhat.
On Eeden niin tuttua.
Oli siellä kerran se virta
se yksi ja ainoa
ja luodut kuin virtaa nousi
lohenpoikina Jumalaan päin
Ja varjot vain taakse jäivät
Oli kristallinkirkasta näin.
Yön helmoissa varjon puolla
Onyxkiveä, kultaakin on
Siellä on vaskinen varjo
Ja siellä on bedellion.
Vaan pimeyden sysistä jokin
mursi tien Eedeniin
Ja Jumalan valon virta
nyt pirstoutui pirstoutumiin.
Nyt kierteli Piishonin virta
ajan kahleissa Havilaa
Ja toisena Giihonin kuohut
Kuusin maata jo tavoittaa.
Eufrat ja Hiddekelvirrat
on nelivirroista jäljellä
ja maailmas seitsemän merta
niistä juoneet on vesiä.
Eufrat ja Hiddekelvirrat
on nelivirroista jäljellä
ja maailmas seitsemän merta
niistä juoneet on vesiä.
Nyt vaahtopäät merien virtain
myskyinä rantoja syö
kuin Eedenin porttia etsein.
-Sitä toiste ei pimeät lyö.
Päivitetty ja muokattu 23.4. 2014
VIITE Genesis , 2 luku, jakeet 10-14; 3:24. Daniel 7: 2:-27.; Ilm. 21:1.
(003) Raakelin lapset palaavat (Siirretty erikseen 3.12. 2015)
(004) JOOSEF ( Jaakobin ja Raakelin esikoispoika, tyhjään kaivoon heitetty, Egyptin ruhtinaana, veljiensä ja sukunsa armahtavana pelastajana) 2005-08-18 23:25
Nooan jälkeinen uusi maailma
Seitsemän sateenkaarta
Palasi maailmaan
Ja sateenkaarisaarta
Nousi vesistä nousemistaan
Ja karahti maailman laiva
Taas kerran maan kamaraan
Ja Ihminen alkaa taas aivan
Kuin uudesti vaeltamaan.
Kuin uudesti alkusumu
ja alkujen siemenet vaan
on uudessa alkujen yössä
uutta sadetta oottaessaan.
Ja vanhan on meri vienyt
Ja tulvat ja hyrskyt sen
Ja kuoleman kantapäillä
on aurinko ikuinen.
--------
On tuhottu tuhannen tainta
Tuhat tähteä loistavaa
Kuin uhrattu kuolemalle
Ois tuhannen karitsaa.
Ja heitetty jälleen kerran
Rotkoihin heikompi
Kuin Joosef, lemmikki Herran.
Voiko kääntyä parhaaksi ?
Kun kiertänyt aurinko jälleen
On määrätyn aikansa
Kun kuoleman ahmatti jälleen
Odottaa uhria
----
Oi Joosef, ole kuin ennen
Auttaja veljien
Ja ole niin armollinen
Kuin Joosef hän entinen.
2005-08-18
23:25
(005). Valtiolaiva myrskyssä- Kenessä on syy? (Siirretty erikseen 3.12. 3015, viitteet)
(006) Jumalan antamista väreistä. Sateenkaaren värivoimia. (Siirretty erikseen 4.12. 2015 ja muokattu. Viitteet. Nimen yksinkertaistus: Sateenkaari
(007) Pähkinätarhasta juontuvaa
Salomonin Isä Daavid:
“ Ani Shalom. Hem- la-MilHama!” ( ”Olen rauhanmies ja he ovat sodan”)
“ Ani Shalom. Hem- la-MilHama!” ( ”Olen rauhanmies ja he ovat sodan”)
Nuori Salomon KV:ssä:
“El ginnath egoz jaradti
liroth ibbei ha-Nahal
liroth ha-farcha ha-gefen
heineizuu ha –rimonim
lo jadati
nafshi samtani
markevoth ammi nadiw”
Suom.
” Minä menin
minä menin alas pähkinätarhaan
jokipuron vehreyttä katselemaan
ja viininkukkarykelmiä tarkkailin
ja katselin nuppuja granaatin
enkä arvannut silloin ollenkaan
miksi sydämeni sykähteli taajempaan.”..
(Oma runo) Minä tulin
Minä tulin tuolta
pähkinätarhasta
luota valkeitten
pähkinäraakilten
ja katselin kukkia
Salomonin pensaan
ja ajattelin
Salomonin aatoksen.
Minä katselin tarkasti
jokaista kukkaa
ja jokaista puuta ja
liljaakin
pohdin ja aattelin
Salomonin aatosta,
syvällisestikin
mietiskelin
Katselin kypressin,
katselin seetrin.
katselin palmun ja
balsamin.
Katselin Negevin kuun sekä tähdet
ja Taaborin vuoren ja
Karmelin.
Raamattu sylissä
punamultamaalla
lukuja luin ja
mietiskelin,
mantelipuu siinä
vierellä kasvoi
ja kasvoi Nasaretin
hernettäkin.
3/31/2002
Viime jae 6.4.
2013. Siirsin erikseen 4.12. 2015. nimellä Pähkinätarha jamuokkasin muutaman sanan.
(008) Iso lintu merikotka, Nesher Gadol
(009). Naftalin mystiikan maat (Eräs uni) Koivu ja tähti, Naftalin maassa /uni) siirretty alkuun 4.12. 2015 erikseen ja asetettu viitteet. 2005-12-19 22:16 unta ja totta
(010) Toinen runo 27.1.2009
Ba-laila Shuw
Halom :
Kir ZaH ve-Jahalom
Halon Zalul- Adom
Be- Heder Oor Shalom
Ba-Halon daroma
Tawnit
Jesh Aduma
Ke Achbar, ke- Ba´al
hai
oo Kalew Adom
uulai.
Jesh Kir ke-jahalom
Shakuf Bahir Adom
Bahuz- Ke- Pnei- Adam
la- kir
zhuhit jesh gam.
Kir Halon Kulla
be- Zura ReVua
Row-revach Hadar.
Betoch Ein af
gar
Pifnim Sulchan Katan
Ve- Lehem Al
Sulhan.
Lehem Ke -Znin
Jawesh
Jesh Oor Af Ein
Shemesh.
(011) . Petah Tikva ( Toivon portti) Siirretty erikseen alkuun 4.12. 2015, viimeinen säe ja viite lisätty.
(012.Yhden suomalaisen suomalainen runo suomalaiselle
Helmikuu 2, 2009 Runebergin päivän aikaan
Kansallisrunoilijan päivän muistoksi
tässä itsekin kirjoitan suomalaisen runon, jossa mainistsen 1967
Israelin matkani.
Suomalaisen
runo
Oli
kova pakkanen,
kerrottiin
ja
tähtisadekin,
muisteltiin,
sinä
yönä,
kun
synnyin
Suomessa
Hämeessä,
Tampereen
huomassa.
Oli
sota mennyt,
ja
rauhaa nautittiin
kaikki
oli yhtä rauhaa
ja
laulettiin.
Oli
kaikki niin hyvin
ja
oikeinpäin
koti,
koulu
ja
kirkko
ja
niin edespäin.
Ei
ollut vikaa,
ei
puutetta,
oli
maitoa,
aamupuuroa.
Ja
sauna niin hyvä
ja
lämpöinen
hoiteli
perheessä
jokaisen.
Oli
kaikki niin hyvin
ja
oikeinpäin
Siinä
vierähti vuodet
kymmenet
näin.
Pyhäkoulu
ja kirkko
ja
lippukunta,
kansanhiihto,
kun tuli
lunta.
Tuli
sanomalehdet
ja
Kojootit
Nastat,
Urja ja
Hesarit.
Uusi
Suomi
ja
Demari,
Valitut
Palat
ja
Kotiliesi.
Aamulehti
nyt
aivan
ekana
ja
sitten lehtiä
muutama.
Radio,
se oli
tärkeä.
Tuli
siitäkin
lisää
järkeä.
Paul
Cox
kuunnelmat
maanantain
ja
musiikit
klassiset
mainiten
vain.
Gramofoni
ja
piano ja
harmooni
musiikin
puolta
ne
viljeli.
Oli
kirjat koulussa
sieviä.
eikä
tehneet lapsista
villejä.
Ja
koulussa
kauniisti
viitattiin
ja
kuunneltiin
ja
opittiin.
Luettiin
Raamattu
tietysti
kannesta kanteen
kuin romaani.
Tolstoi ja Valtari
tottakai
nuorilta
hyvät pisteet
sai.
Metsä se kaunis
ja ihana
oli kaikilla
kotimaisema.
Eli perheistä
miltei jokainen
oman järven
rannalla asuen.
Oli elämä omaa
ja Suomea;
kotimaata sen
taivas
ja metsämaa.
Vaan jostain se
valkoinen pilvi
nous
yli merien vei
yli mannerten
pois.
ja sitten ol´
eessäni
ikuiset maat
Nasaret, Lydda
ja lampaitten haat
maissipellot
ja huimat
palmupuut
viikuna, oliivi,
kypressit, muut.
Kaktus on aitana,
purkista pois,
jättinä kasvaa
kuin vapaa se ois.
Ja Bouganville
on iso puu
Ja joulutähtikin
tuuhettuu.
Syklaamit kasvaa
kuin
voikukka meillä
Kilpikonna on
kuin siiliä
teillä.
Sammakot,
nekin on etelän
suuria,
kurnuttaa
piiloissa
vesipuun juuria.
Raamatun lehdiltä
hyppii esiin
kukkulat vuoret
piirtyen vesiin-
Hermon ja Baasan
ja Gerasan maa
ne elää ja
Jordan
on kuohuavaa.
Libanon hyppii
kuin vasikka
kuin safiirivuori
ja basalttia.
Ja Karmel on
mahtava
ikuinen
kuin vuorien
Simpson
on palmikot sen.
Nasaret vuorten on
kämmenellä
hellällä
Luojan sydämellä.
Varjossa istun
Naftalin maan.
Vihreellä
nurmella
kirjoittamaan
aloitin-
Suomensin
laulun sen,
uuden ja
hebrean kielisen.
Ja sitten se pilvi
taas kohosi.
Oli Suomen Turussa
kotoni.
Tämä on nyt siis
minun lauluni ( tiulini)
Tänä vuonna
iloksi
kansani.
2.2.2009 3:07
(013). kIBBUTSI. Kokemus kibbutsista 1967. Siirretty alkuun 4.12. 2015. Viite lisätty. Muokattu.
(014) Mantelipuu kukkii. Kukoista , Mantelipuu! Siirretty alkuun 4.12. 2015. Viitteet. Lisärivit.
(015). Seitsemän sanomaa "Valista kasvosi meille!" Seitsemän valistusta (Siirretty alkuun 5.12. 2015. Viitteet. muokakus.
(016). Talvinen aamunsarastus, aamusarastus talvella, siirretty alkuun 5.12. 2015
(017). Mitä tuo TV tuossa hikoo? Siirretty alkuun 5.12. 2015 nimellä TV on Luojan luomista aineista Eräs uni vuosien takaa RUNONA: Teen lisäjakeita
(018). Tuulet kokoontuvat, Otsikoksi Tuuli puhaltaa missä tahtoo Viiteet. Lisäjae. 6.12. 2015. Itätuulen päiviä ollut syyskuussa 2015, sorainen Hamsin Levantissa.
Syyskuu 27, 2011
(019). Välimeren smaragdi (Bareket) Välimeri. Kadesh Barnea. Muistilanka Viitteet. Siirto alkuun.Huhtikuu 25, 2010 , Lisäystä 6.12. 2015. Muistilanka.
Meri on kuin smaragdi,
kuparinen , turkoosi.
Aurinko on polttava-
Eessä Kadesh Barnea.
Aika kuuluu hitaasti,
siinä onni piilevi.
Hiekkameren helmasta
kasvaa kukka terhakka.
Mikä ettei viihdyttäisi?
Miksei turhat huolet jäisi?
Lumoo hehku smaragdin
ja safiirin ja timantin.
Palmujoukko tiivistyy,
palmun varjo pidentyy.
Kammioissa kallion
kuninkaitten lapset on.
Ikivasket vaikenee.
Lasten äänet helkkyilee.
Nauraa iloisena maa.
Vesi raikas pulppuaa.--
Elämä on tavallista
sukupolven vaihtumista.
Tässä Kadesh Barnea.
sukupolven matkalla.
Pilvetöntä, aurinkoista.
Öisin myriadit loistaa
tähdet taivaan tuikkiellen,
päivän hiekka kimmellellen.
Meri niin kuin smaragdi
Öinen kuu kuin topaasi.
Kuin jalokivet kasukan
on joka vuori Barnean.
Siellä alla arungon
Maja Pyhä myöskin on.
Pilvetöntä yllä sen.
aika sukupolvinen.
Vanhemmisto valveilla
muistaa Herran sanoja
Kirjaan kaiken kirjoittaa.
Sen sukupolvi uusi saa.
- (020) Lunastus. Jumala Loi , mutta mitä ihminen teki Pääsiäisen voimasta. Lunastus luomakunnallekin.
Huhtikuu 2, 2010. Siirrän alkuun, lisään säkeitä. Lunastus- luomakunnankin. 6.12. 2015
- (021). Mittanauha (Chewel midda). Petil lawan, shesh mashezor
Maaliskuu 27, 2010
Pienen pieni enkeli
tuli maahan, istahti
Pellavainen nauhansa,
mitta vitivalkea
painui maahan kivelle
valkealle hienolle.
Tuima tuuli tuiversi
hiekkamyrsky kohosi,
Siipikätköön enkeli
hiekkamyrskyyn katosi.
Vyöryi hiekka, aikakin
peitti valkokivetkin.
Peitti mitan enkelin
pellavaisen, tomuihin.
Uskollinen enkeli
mittaa kantoi, odotti,
Valkokivi uinuva
kantaa mittaa taivaista.
Neljät tuulet tuiversi,
hiekat vyöryi, kohisi.
(Siirrän tämän alkuun 6.12. 2015 koska syyskuussa tänä vuonna oli hyvin paha hiekkamyrsky, joka vyöryi Israeliinkin. Eräs lähetystyntekijä Jordanin laaksosta kertoi,että ei ole ennen pessyt hampaita hiekalla, koska se tunkeutui talossa joka paikkaan, ehti hammastahnaankin). II M 26:1,
Valkoinen pellavalanka = ptil lawan, shesh mashezor,
nauha, petil. http://www.breakingisraelnews.com/48806/worst-dust-storm-in-israels-history-to-dissipate-in-time-for-new-year-middle-east/
(Siirrän tämän alkuun 6.12. 2015 koska syyskuussa tänä vuonna oli hyvin paha hiekkamyrsky, joka vyöryi Israeliinkin. Eräs lähetystyntekijä Jordanin laaksosta kertoi,että ei ole ennen pessyt hampaita hiekalla, koska se tunkeutui talossa joka paikkaan, ehti hammastahnaankin). II M 26:1,
Valkoinen pellavalanka = ptil lawan, shesh mashezor,
nauha, petil. http://www.breakingisraelnews.com/48806/worst-dust-storm-in-israels-history-to-dissipate-in-time-for-new-year-middle-east/
(022) Seitsemän pasuunaa
maaliskuu 8, 2010
10:26:13 PM03/08/10
Maailman laidalla
ajanvirran aidalla
kaukana kangastaa
seitsemän pasunaa.
Seitsemän pasunaa
kangastaa, katoaa,
maailman laidalla,
ajanvirran aidalla.
Ajanvirran aidalla,
maailman laidalla
jälleen kangastaa
seitsemän pasuunaa.
Yksi on taivoihin,
toinen on laivoihin,
toiset on tähtiin
tai syvyyksiin.
Kohdistavat pasuunoita
kohti eri maailmoita,
näkymätön kätiset
virittäjät kaukaiset.
Viitteet; Ilm. 8:7 ensimmäinen pasuuna,
Ilm. 8: 8, toinen pasuuna;
Ilm. 8:10, kolmas pasuuna;
Ilm. 8: 12, neljäs pasuuna.
Ilm. 9: 1, viides pasuuna,
Ilm. 9: 13, kuudes pasuuna
ja Ilm. 11.5 , seitsemäs pasuuna.
(023) Uni levottomista vuorista
Huhtikuu 2, 2012
Ps.114, Ps. 76:7, Ps. 28:1Olin unessain tasankomaalla
peruskallion turvissa
ja katselin taivaanrantaa ja
ja suuria vuoria.
Ei taivaalla varjoja pilven,
ei metsiä, ruohoakaan,
ja vuoret ne röykkiöön hyppi
ja poimuili aaltoinaan.
Mitä hypitte vuoret kuin oinaat,
Kuin lammasten karitsat ?
Merityrskyjen kaltaisina
nuo kukkulat poimuilevat!
Oli eessäni ihminenkin,
selin vuorien poimuiluun,
kuin raskaassa unessa ollen
ja suuntanaan jokin muu.
Käänny! Katso – mä huusin hälle-
kun vuoret nuo poimuilevat,
ja hyppivät niin kuin oinaat
tai lammasten karitsat!
Ei kuullut, ei nähnyt mitään,
ei edes vastannut.
Hän katseli länteen, mä itään,
eessä vuorien poimuilut.
On tässä ollut yksi pahempi maanjäristysjossa vuoret törmäsivät ja puimuilivat Nepalissa. Himalajalla. Se oli paha.
(024) Laulu Pikku-Saaralle
Shir Le-Sarale
maaliskuu 12, 2008
AL HA-AFAR LEWANAH
SARALE HII JEHIDA
EIN AF ZEEW BE –JESHIMON
RUACH KINNA KE-SWIWON.
EIN ENOSH IM AIN ROA
LAHAI ROI HA-KADMONA
B´HAREREI HEHAR EDOM
HAR NEWO VE HAR DAROM
SARALE HA JEHIDA
RUAH KINNA CHAZAKA
AL PNE JERAH LEWANA
EIN AF ZEEW SHAM AL-JADA.
MA Mi -JAMMIM? MA MI JOM?
MA HA-SHAAT JESHIMON
EIN SHUM ANAN BA-EILAM
EIN EED, EIN ZEL
Ke BLIMA SHAM.
TEIRDI MIN HASELA HAADOM
TAVRI TAWOI ve TA´ALI
PO JESH ZELA ZWI , ZUR SHALOM
RAMA, KIRJA, MOSHAW IIR .
AL-HA-KIRJA JESH ANAN
SHEMESH ZARCHA TAMID KAN
KESHET JESH IM ZEWAIM
ZEL ZEL ZAH im ZELILIM .
Suom. vihkossa 11.7.2020.
TEIRDI MIN HASELA HAADOM
TAVRI TAWOI ve TA´ALI
PO JESH ZELA ZWI , ZUR SHALOM
RAMA, KIRJA, MOSHAW IIR .
AL-HA-KIRJA JESH ANAN
SHEMESH ZARCHA TAMID KAN
KESHET JESH IM ZEWAIM
ZEL ZEL ZAH im ZELILIM .
Suom. vihkossa 11.7.2020.
(025). Runo suitsutusastiasta
Suitsutusastia
pyyntöjä tulvilla
vaipuvin kiehkuroin
maahan taipuvin
niinkuin liljatkin
Saaronin
Suitsutusastia
kiitosta joukossa
Jumalan vuorella
hiekassa sorassa
Ornanin pellolla
valmiina on.
Nousee hiekasta
kiitoksen vaskea
Jaakin ja Booas
joko ennallaan?
Voimilla vahvoilla
kantaen liljoja
Saaronin.
17-10-2012
(Päivitys 13.7.2020.
(Päivitys 13.7.2020.
Tämä runo on unesta , jossa pylväänpäät näkyivät ja niiden liljat vaipuivat ja taipuivat kuin elävän kasvin. Olin 1960-luvun lopulla-1970 alussa Moshe Novin perheen kanssa kävelyllä Siionin rinteessä soraläjien päällä, misä nousi pylväitä soran seasta ja ävimme myös katsomassa hurban synagoogan raunioseinää.)
(026). Asserin sukukunnan mailla 1967.Kibbutsin tarjoamaa ryhmämatka
Kun ma ensi kerran
tulin Asseriin,
oli iltamyöhä,
meri tumma niin.
Istuin
mietiskellen
meren rannalla.
Taivas, meren
tausta,
tummui verhona.
Mitä muistan
siitä
yöstä Asserin?
Tähdet meren ylle
syttyi sittenkin,
vaikka päivän
sammu
oli valoton,
kun tumma meren
sysi
nieli auringon.
Sitten merenhiekka
välkkyi valona,
kun taivas
säihkyi yllä
tähtitarhana.
Ja meri loiski
rantaan
kuin vuodet
ennenkin
ne tuhannet jo
menneet
jo ikimuistoihin.
Vaan jäänkö
tähän rantaan
kuin Asser
istumaan
ihanaiseen
santaan
ja tuulen
huminaan?
22.3. 2013 muistiin .
Viite: (I M 49: 20; V M 33:24, Tuom. 5:17), (Joosua 18:24-31)
- (027). Asserin eukalyptuspuu. Tiuli Aksibin rannalla 1969. Kun ma toisen kerran tulin Asseriin..
- (028) Sade Aksibissa ( Veljeni Harrin ja kollegani Juskan kanssa matkalla)
- (029) Kiitäen Asserissa (Rose Warmerin, Lilli Wreschnerin ja Elsine Churcherin matkassa)
(030). Isäni muistolle 29.7. 1979
Sinua, minun isieni Jumala
minä kiitän ja ylistän,
sillä Sinä annat viisauden
ja voiman,
sillä Sinulta on neuvo sekä taito,
Sinulta on näyn selitys.
(Daniel 2: 23)
Palvelen minun isieni Jumala,
Häntä kiitän ja ylistän.
Uskon lakinsa ja kaikki kirjoitukset.
Pidän ylösnousemuksen lujan toivon.
Pyhitetty olkoon Nimensä.
(Ap.t. 2: 14)
(Kanttori J. Immonen sovitti sävelen.
Sävel on Uotin laulujen ja nuottien kansiosarjassani)
22.3. 2013
(031). Isälle 3.3. 1966 Kaukon nimipäivänä
Hiven linnunlaulua maaliskuun
pari hopeapisaraa oksalta puun
Kimppu säteitä säihkyvän auringon
-Siinä resepti salainen mulla on:
Jos pillerin nielaista uskaltaa
Talvisilmä sulaa ja aukeaa
ja kirkkaus, kauneus keväinen
Sielun valtaa ja sydämen.
Ja kiitos, kiitos puhkeaa,
kun ihmisenä olla saa
ja tietää: silmä Jumalan
mua seuraa, missä vaellan.
Kauneus, hyvyys kaikki on
kuin raikas lähde- pohjaton.
Se virvoitusta matkaan tuo
ja hymyhetket eloon luo.
Kauneutta linnun laulujen
ja puiden, kukkain, eläinten
ei ymmärtää voi tiedoton
ei kukka, eläin viaton.
Ei kauneuttaan tajua
maa, taivas, avaruus.
Vain paradoksi-ihmisen
on tämä aateluus.
Siksi:
Sydän iloa täynnä ja kiittäen
Teitä Isä ja Äiti mä ajattelen
ja Jumalaa, Elämän antajaa.
Teiltä lahja on osani ihmisen!
Mun iloni- jokainen hetki uus-
mun onneni- eloni ihanuus.
Olen hiukkanen maailmankaikkeuden.
Olen paradoksien ihminen.
(Löysin tämän komeroa siivoessa
tänään. Teen runotalkoota. 22.3. 2013)
(012) . Valituista apostoleista
Ensin SIIMON mainitaan.
Kallioksi kutsutaan.
Ensin aivan kaikista
FILIPPUS ja ANDREA
kuuli sanaa Kastajan,
Jordanilla puhuvan
Miehiä hän kehoitti,
Jeesusta hän osoitti.
Kääntyi miehet katsomaan,
Nyt vasta Jeesus havaitaan.
He saavat kutsun hiljaisen
ja näkee kodin Jeesuksen
ja saavat kuulla sanoman
ja kiiruhtavat rantahan.
On Siimon vielä kalassa
KINNERETIN rannalla.
ja siellä työssä, toimessa
saa Mestarinsa kohdata.
Veljesparin toisenkin,
SEBEDEUKSEN POJATKIN
kutsuu taivaskouluunsa
pelastamaan sieluja.
Filippus myös huolehti
että TALMAIN poikakin
sieltä Kaanaan kukkulalta
viikunapuun varjon alta
tulee oppiin Mestarin
Näin NATANAEL kutsuttiin.
Sitten Jeesus kulkeissaan
rantaa pyhän järven maan
tullin ohi mennessään
kutsuu LEEVIN tehtävään.
On tälle uusi tehtävä,
dokumentoida elämä,
jonka Poika Jumalan
elää hetken päällä maan.
Vähässä ken vastuullinen
paljossakin uskollinen.
Sitten vielä kutsutaan
Herran joukkoon kasvavaan
miehet mielisuosion.
Nyt heitä kaksitoista on.
TUOMAS, hän on Didymus,
JAAKOB, isä: Alfeus.
SIMEON on Selootteja.
JUUDA LEBBEUS - Suosikkeja.
Ja niinkuin aina agada:
on Kadottaja joukossa.
Jeesus kyllä hoiti sen,
ettei sielu jokainen
mennyt siihen samaan joukkoon
sielun kadotuksen loukkoon.
22.3.2013
(033). JEIRD, Laskeutui (Siirretty alkuun, lisäsisältöä, Kasteen Jordan. 7.12. 2015)
Viite I M. 11:1-9, Lk. 6:17.
Oli kerran maailmassa
yksi kieli yhteinen,
puheenparsi samanlainen,
murre jokaikisen.
Ja yhteiskielen avulla
ymmärys on nopea.
Mihin sitten pyrittiin,
ellei itse taivaisiin.
Ihmiskunta jokainen
tavoittelee taivaaseen,
Alkukotiin, Jumalaan,
Paratiisiin ihanaan.
Alkoi tehdä koko maa
kovaa tiiltä, koreaa,
Pihka antoi laastia.
Niin alkoi torni kohota.
Se yleni ja korkeni
ja taivaaseen jo harotti.
Yhteisvoimin punnersi
koko joukko humaani.
Taivaassakin huomataan,
kun tulee tiiltä lattiaan.
Taivaassa sitten pääteltiin
Ihmissopu loisi niin
suuren, suuret raamit jo
että koko Maapallo
vinksis vonksis vaan
kierii toiseen maailmaan
suistuu pois-pois ajoistansa
galaksistaan rajoistansa.
vinksis vonksis vaan
kierii toiseen maailmaan
suistuu pois-pois ajoistansa
galaksistaan rajoistansa.
Sopu suurin voima on
ja muuntaa kaiken kohtalon.
Kutsuin kokoon joukkojansa
Luoja, tarkka ajoistansa.
Luoja, tarkka ajoistansa.
Laskeutui Hän katsomaan,
kun rakentavat torniaan..
(Yrittääkö paeta
kansa pois maapallolta?
Kyntämättä kaikki kaat
kylvämättä konnut , haat!)
kun rakentavat torniaan..
(Yrittääkö paeta
kansa pois maapallolta?
Kyntämättä kaikki kaat
kylvämättä konnut , haat!)
Herran joukot katsahtaa
ja tornin tiilit irtoaa,
Sietten kansaa sirotetaankakki konnut asutetaan
Ihmisiä kasvaa maasta
niin kuin ruoho kesähaasta.
Sopu tosin lopahti
kun sanajuuret erkani.
Sopu tosin lopahti
kun sanajuuret erkani.
On Baabelista lähtien
suuri joukko kielien.
Ja Luoja itse puolestansa
tulee vastaan luotujansa.
Hän tuli alas lapsena,
aivan määrä aikana-
tietyn tähden kulkiessa
lampun tavoin pimeydessä.
tietyn tähden kulkiessa
lampun tavoin pimeydessä.
Joukkonsa Hän valitsi,
niin kuin itse halusi.
Sitten alas vuorelta
laskeutui he joukkona.
Uusi sopu Jumalasta
ohjaa ihmiskunnan lasta.
Sanomassa tien on salat
mistä löytyy Taivas-alat.
Laskeutuen Jordanille
löytää viitat tielle sille.
22.3. 2013
7.12. 2015
Viitteet:7.12. 2015
Mt. 4:13,13:1; 17: 114.
Joh. 16:28, 12:32.
I M. 11:1-9.
L.6:17.
Ps. 72.:16.
- (034) Korasin
(035). Sanomasta seitsemälle seurakunnalle
Kointähti kelle annetaan
ja vahva valtikka,
kun pimeys alkaa tihentyä,
niellä kansoja?
(Ilm. 2:26- 29 Tyatira)
Kuka on tuo onnellinen,
jota kruunataan,
kruunu elon ikuisen
päähänsä painetaan?
(Ilm. 2:10 Smyrna)
Kenellä on lampunjalka
seitsenlamppuinen
valoin täysin tuikkimassa
sysipimeyteen?
(Ilm. 3: 10 Filadelfia )
Kellä oikeus einehtiä
Puusta elämän
Paratiisin sydämessä?
Kukahan on hän?
(Ilm. 2: 7 Efeso)
Salattua mannaa kelle
kerran annetaan
ja uusin nimin kaiverrettu
jalokivi maan?
(Ilm. 2: 17 Pergamon)
Ken on saanut valkovaatteet
uudet lahjana?
Ja nimi Elon Kirjassakin
ikitallella.
(Ilm. 3: 5, Sardes)
Kenen luona Jeesus itse
oveen kolkuttaa .
jaaten myöskin istuimensa
valtakunnassaan?
(Ilm. 3: 21 Laodikea )
20.4. 2012
(036). Kinneret
Kinneret taivasta hohtaa.
On kirkkaita vedet sen.
Lie kertynyt kyynelistä
Jaakobin lapsien.
Ne kirkkaimmat kyyneleet lienee
itkenyt Maria kerran,
kun ristille lapsensa jätti,
ja kohtasi Elämän Herran.
Miten ehtyisi vetten lähteet?
On kyynelin kasteltu maa,
ja yhäti, yhäti Raakel
lapsiaan itkeä saa.
Vaan siellä on Messiaan askel
missä on puhteet veet.
Älä pelkää, myrskysi tyyntyy,
kun pyyhkii Hän kyyneleet.
( Kirjoitin tämän joskus Israelin
matkan jälkeen 1970-luvun alussa ja isäni oli löytänyt sanat ja
kirjoitti siihen sävelen).
(037) Jos ihminen ei kiitä Jumalaa, ken antaa kunnian Jumalalle?
Ken antaa kunnian Jumalalle
kun vaikenee ihminen?
Ken laulaa, rukoilee palvoellen
jos kieltäytyy ihminen?
Kivet huutaa kunniaa,
tomu, tuhka julistaa:
Pyhä, Pyä, ikuinen
Luoja suuri, ihmeinen.
Serafit, kerubit kumartaen
kätkeytyvät siipiinsä.
Tulen ja pyhyyden hehkussa
ne täyttyvät Hengellä.
Taivaan kuoro savuaa
suitsuketta tuoksuvaa.
Pyhä, Pyhä ikuinen,
Luoja suuri ihmeinen.
Milloin, milloin on ihmislapsi
kuin astia kultainen
suitsukkeen savua tulvillaan
kuin temppeli taivainen?
Kiitoslaulu kajahtaa
Karitsaa kun palvotaan.
Pyhä Pyhä ikuinen
Luoja suuri ihmeinen.
(Kirjoitin tämän joskus 1960- luvun
lopussa Israelin matkan jälkeen ja kanttori Jaakko Immonen on
löytänyt sanat ja säveltänyt laulun nimeltä Ken antaa kunnian
Jumalalle).
(038) Pilvi (The Cloud , Anan)
Itki sydän Juudan maan ( Ps. 126)
Kyyneleitä virtanaan. ( Mt. 5:4)
Nousi aamuvarhaalla (Ap.t. 1:9)
kastepilvi laaksosta.
Näki pilvi matkallaan ( Jer. 1: 11-12.)
mantelipuun kukassaan.
Pilvi meni Pohjolaan (Sak. 6: 1-6).
vetten päälle liikkumaan. (I M. 1:2).
Siellä satoi kyyneleet (Lk. 24:49)
Juudan maahan virranneet. (Ap.t. 1:9)
Henki lepää Pohjolassa, (Sak. 6: 8)
aikain auer Juudeassa.
Enkeljoukot tarkastaa
ajan kellon kuljentaa. (Ap.t. 1: 6-8).
Vartija jos valveilla? (Jes. 21: 11-12).
On pilvi ajan kahleissa. (Jes. 60:8)
21.8. 1994
Viitteet: 7.12. 2015. Siirto erikseen. Nimellä Pilvi
Viitteet: 7.12. 2015. Siirto erikseen. Nimellä Pilvi
(039) Nuoren 13 - vuotiaan Shulamitin rukous (Suomennos)
Mitä Sinulta Jumala pyydän
sillä minulla kaikkea on
eikä mitään minulta puutu,
en ole minä onneton.
Vaan yhtä minä pyydän
enkä vain itselleni
vaan pyydän monien tähden
myös siskoille, veljilleni,
isille, äideille maani-
en maalle vain omalle
vaan maailman joka maalle
myös kansalle vieraalle
RAUHAA haluan pyytää
niin RAUHAA mä halajan
Pienihän olen vielä,
sanon pyyntöni ainoan.
Ethän minulta kiellä
tätä yhtä ja ainoaa
Olethan luonut kaiken.
On sinulta RAUHA ja maa
RAUHAN kaupungin kerran
ja Temppelin RAUHAISAN
myös isillemme annoit
ja toivon sanoman,
vaan toivomme RAUHAN maasta
ei viel ole täyttynyt
Kaikesta muustakin kiitän.
Vaan salli jo RAUHAKIN nyt.
25.1. 2005. Päivitys 21.3. 2013 (
Suomennos, tulkintani hebreasta)
37. Lumi kaupunkini yllä (Suomennos)
Öinen lumi kattaa koko kyläni.
Kaukomaille lähti oma rakkaani.
Kaiken kattaa lumi. Yö on viileä.
Taatelia varmaan tuo mulle ystävä.
Tuot kai hunajata, mettä viikunan
kamelilla kantain kaiken ihanan?
Palajathan toki, aurinkoiseni.
Appelsiinin sieltä tuothan lahjaksi?
Öinen lumikate on viitta ylläni.
Mitä kaukomailta toitkaan rakkaani?
Lumi kattaa kaiken, lunta kasvoillain
ja siemenissä puitten on kaikki kaipuu
vain.
- 2005 ( Muokkaus 21.3. 2013 ) Tarkistettava sanamerkitys ennen siirtoa erikseen. 7.12. 2015
(040) Puitten istuttamisen tärkeys (Suomennos)
J Rafael ( ber.) Tu BeShvat Seder
kirjasta. Suomennos, tulkintani.
Näin menevät metsien istuttajat
Lapiot kädessä, iloisat
kaupungeista ja vuoriltansa
kylistänsä ja laaksostansa.
Kun Tu BeSchvat on, Tu Beshvat on..
Miksi te menette, istuttajat ?
”Me muokkamme kovat kamarat
ja kaislat ja ruovikot koluamme
ja vuoret ja tasangot samoamme.
Kun Tu BeSchvat on, Tu Beshvat on.
Mitä täällä on oleva, istuttajat?
Taimia kamarat versovat
On aarnio antava varjoaan
ja varjoa saa koko meidän maa.
Kun Tu BeSchvat on, Tu Beshvat on.
25.1. 2005
Siirrän erikseen. Luonnonuurdnvuodenpäivn runo. Metsien istutuspäivä.
(041) Seurakunnassa se on: Erämaassa.
Oli Israel erämaassa seurakunnaksi
koottuna (II. M. 19:1: Seurakunnan alku)
Oli johtaja Jumalalta, suku Aaronin
pappeina. ( II. M. 28: 1, Pappeuden alku)
Ja Jumala antoi ohjeet, miten Pyhäkkö
rakennetaan. ( II. M. 25. Pyhäkön kaava, alkurakentaminen)
Oli vaellus Pyhään Maahan ja kuin
teltta se kannetaan. (II M. 40: 36. Vaellusperiaate.
Oli luonteenlahjoja monta siinä
suuressa kansassa. ( II M. 31: 2-6 Luontenlahjat)
Oli heimoja kaksitoista, yksi erottui
joukosta. ( IV M. 2: 33). Heimojako.Johtajuus.
ja Jumala valitsi heidät Temppelin
tehtäviin. ( IV. M. 3: 12; IV M. 4: 2-3)Tehtäväjako.
Kun kuulivat, mitä Hän käski, heti
valmiina asemiin.
Muut hoitivat kotejansa ja laumoja
karjojen,
eikä huolena paitsi manna, se
jokapäiväinen.
Kun laskettiin Jumalan laumaa, ei
laskettu Leeviä, ( IV M. 2: 33)
sillä heidän joukollansa oli toinen
tehtävä.
Kun laskettiin Jumalan kansa, kuin lampaita laskettiin. ( Väestönlaskenta: IV M. 1)
Ei laumojen lukuun kuulu se, ken kuuluu Paimeniin. (Joh. 21)
Kun oli hyvä aika, oli tehtävä
kaikilla. ( Esim. KEHAT, IV. M 4: 5)
Kun lähtösignaali kaikui, kaikki
tiesivät toimensa. (Ap.t. 1:15) (Ap.t. 2: 14)
(Eri signaalit IV M.3 : 1- 10.)
(Eri signaalit IV M.3 : 1- 10.)
Johtajat kansaa johti. Oli kansakin
alttiina. Tuomarian ajalta (Tuom. 5:2,4, 20)
Pilvi ja Johtotähti oli kansalla
mukana.
Maa järisi, taivaat vuoti. Pilvet
antoivat sateita.
Vuoret järkkyivät Herran eessä. Oli
kansalla Jumala.
Vaan tuli TOINEN AIKA ja Jumala
hyljättiin. (Tuomarien aika)
Ja aineesta jumalat tehtiin. Vailla
johtoa vaellettiin.
Vain piipahti paimenpillit keskellä
määkinää.
Ei Ruubenin leiriläistä lähtöpasuuna
herätäkään.
Merenrannan kohinaan, kuohuun sinnekin
joukkoja jää (Tuom. 5: 17)
Lähtöpasuunan kirkas sointu
merenpauhuihin häviää.
Viipyi väitellen päällikköheimot; niin
harhaili lampaitaan (Tuom. 5: 15)
etsien louhikoista kukin omia
paimeniaan.
Niin Leevin Kehatin lapset ja perheet
jäi suojatta,
kun päällikköheimot viiipyi omat
karjatkin hajalla.
Tähdet taivaalta laskeutuivat, se
enkeliarmeija
ja muutamat uskolliset he olivat
valveilla. (Tuom. 5: 20)
Sillä ajoista ammoisista yhä
uudelleen siiserat
ovat nousseet tuhoajina ja yhäti
nousevat
ja ne vuottavat vuottamalla, että
Israel nukahtaa
eikä kukaan niin päällikkö, lammas kuule pasuunan sanomaa.
Vaan yksi on aina varma: se Jumalan
valinta.
On Israel Jumalan kansa ja Raamattu
lakinsa.
Toinen se myöskin lie varmaa - se
Jumalan vihaaja:
Ken Jumalan sanaa vihaa, on kansaintuhooja.
Kun johtajat kansaa johti ja kansa oli
alttiina,
oli silloin johtajat hyvät: oli
kaikilla toimensa. (Leiriytyminen ja liikkeellellähtöjärjestys:
Kun oli lähdön aika, tiedettiin
tehtävät.
Ei jäänyt muista jälkeen ne leirien
pienimmät. Mooseksen perusohje: IV. M: 2;)
Ei raahannut raskainta taakkaa ne
heikot ja nääntyvät. ( IV M. 4 luku:Työn organisaatio).
Ei myöskään piiskurin virkaa ne
sisällä tehtävät.
Vaan miten on mahdollista, KESKIAIKA kun
vaeltaa,
kaikenlaista ja kummallista on
tulvillaan koko maa.
NYT on tiedossa Sanan tiedot
tuhatpainoksin painetut
ja käännetyt MAAILMAN kieliin ja
kaikille informoidut.
Siinä sanotaan aivan tarkkaan
Ilmestysmajan pakkaus,
kun pilvi on noussut ja jälleen uusi
askel on, vaellus:
"Kun lähtöpasuuna kaikaa, on JUUDA jo
valmiina ( IV. M. 2: 9) (Tuom. 1: 2).
ja pappien perheet hoitaa, jotta heikot
on vaunuilla.
Ja kun toinen soitto kaikaa, on
RUUBENKIN valmiina.
Lampaat ja karjat koossa, Leevin lapset
on vaunuissa".
Vaan mitä kummaa NYT tuolla:
kKulmalankkuja kannetaan.
Ei niitä voi kantaa yksin, naisvoimin
ei ollenkaan!
Onhan kymmentä kyynärää lauta,
puolitoista on leveä
ja niitä on liitettynä kaksi Pyhätön
seinässä.
Mitä muuta on nurin niskoin? On kiire
jo tarkentaa.
Jo syöverit kantajaa kiskoo, on
nielaista tuonelaan.
Tuolla kulkee kuin MERARIN poika,
kaksoislankkua aahaten
joku nääntyen taakkansa alle,
louhikossa kompuroiden.
Vaan tuolla, mitä on tuolla? Oli
temppeli laivana.
Kun syöveri temppeliin iski, on
laudatkin pirstaleina.
AIn´ tuonelan syvyydet iskee. Kyllä
merarit kokoaa,
jos kantavat temppelin lautaa, lankun pätkästä apua saa.
Ja tuolla BENJAMIN nuorin kerran
pelastaa Israelin,
kun kuoleman meren aallot oli hukuttaa
Siionin.
Ja joskus Jumalan Sana maahan korilla
lasketaan (Apt. 9: 25).
kun Damaskos PAAVALIA vainosi
vihoissaan.
Tuolla: ei KEHATIN lapsia suojaa kukaan /Maailman eri pogromit)
Kuoleman laaksoon ei tullut mukaan
mikään paennut lippukunta.
Oli LEEVIN kohtalo kuin pahaa unta.
Tuolla taas joukko, monimuotoisin,
Jumalan Joukko, ALFFEI SHINANIM!
Taivaan joukot nousivat moniin
tuhansiin
ja pimeyden mahdit leiskui
taivaisiin.
Yli maan kävi jylinä suuri, rakeet
leiviskän painavat
Järisi meret ja maatkin ja välkkyivät
salamat.
Vaan nyt?? ONKO NYT AIKA purkaa
Matkatavarat
ja kohottaa seinälankut ja tasoittaa
kamarat
ja asettaa poikkitangot ja jalustat
paikoilleen
Aitaverhous, ikuiset vaarnat taas mitata kohdalleen.??
Kaikki te kansakunnat, me Pohjolan
kansatkin,
Laulakaa Jumalalle, veisaten kiitoksin.
Peljättävä on Herra, Jumala
kansansa.
Hän Pyhäköstänsä antaa kansalleen
voimansa!
Ja jokainen valon vaarna on vastusta
pimeään
ja jokainen ilon laine saa syöverin
sylkemään
hyökylaineita tuonelasta, kidasta
kadottajan
Merenrannan hiekasta tiedät sen
aallon jo valmistuvan. . (Ilm. 12: 14.)
21.3. 2013 päivitys
( Ensimmäinen versio ICEJ:lle ja ,
Airut-lehteen 12.12. 2004.
Päivitys 27.3. 2008.
Päivitys 7.12. 2015.
Päivitys 27.3. 2008.
Päivitys 7.12. 2015.
(042) Rukous Hyvälle Paimenelle , Paimenten paimen.
( Aihe: Beetelin seurakunnan
Alttaritaulu Hyvstä Paimenesta louhikossa kartisa olallaan )
(Kreikkalainen sana Arnion = Pieni karitsa)
Hyvä paimen Taulussasi
Pikkulammas olallasi
Määkii- pikku Arnion
haavoittunut, onneton.
Herra herää, Paimen parhain.
kuollut sauva hellit'
Anna jyrkänteestä ote
elävällä kädellä..
Ota apuun Isän voima
muuta kun ei lähellä.
Jyrkänne on pelottava
kadottava, pettävä.
Arnion- se pieni yksin
taulussa lie valveilla. ( Jes. 57:1)
Herra herää, jyrkänteessä.
paimenkin on vaarassa.
Herra, ei tuo oksa kestä.
Kuollut aivan on tuo puu.
Herra, ensin sano sille.
Elä, verso, uudistu!
Elä puu ja auta tässä
jyrkänteessä pettävässä!
(Otteen Paimen tarvitsee
aivan ensin itselleen
etti syvyys kadota
niin karitsa kuin paimenta.
Lauma lisää kauhistuu,
jos pelastaja kadottuu.
etti syvyys kadota
niin karitsa kuin paimenta.
Lauma lisää kauhistuu,
jos pelastaja kadottuu.
…
Herra, kohta on taas vaiva
suuri niin kuin entinen.
Kuljit yli meren pinnan
otit voiman ylhäisen. (Job.37: 9,10; 16-18)
paimenlaiva myrskyssä,
kun upota ol tyrskyssä.
Miltei Joulun Sanoma
oli siinä kadota.
paimenlaiva myrskyssä,
kun upota ol tyrskyssä.
Miltei Joulun Sanoma
oli siinä kadota.
Kutsuit kokoon Taivaan joukot
kiiti vaunu taivainen.
Pettää nytkinvalheverkot,
pettää vesi valtainen.
Sanoako kiville
Herää, nouse auttamaan? (Habakuk 2: 18)
Sanoako puulle, Riennä!.
Kulje! Joudu joutuisaan?
Herra, meitä kaikkialla
Hengelläsi herätä.
Älä noita metsän puita,
älä rannan kiviä.
(Tietysti myös kivi maan
lähtee mielin kulkemaan
kierimällä Luojan voimaa,
soimaten kuin Laki soimaa.
Tietysti myös risut, puut
mielellänsä valveutuisi,
paikallansa olleet luut
-vaihtelua liike toisi.
Vitsoin, kartuin monenlaisin
ihmiskunnan opettaisi,
läksyin, käskyin luonnonlaein
kaikki kuriis palauttaisi.
Luonnon aine mieluumminkin
Luojan lait tottelee
Ihminen kuin SAULUS vasten (Ap.t. 26: 14)
tutkainta potkii, rimpuilee.
Kijoitettu 2005. Muokattu 21.3. 2013. Muokattu 7.12. 2015. Viite. Siirto erikseen.
tutkainta potkii, rimpuilee.
Kijoitettu 2005. Muokattu 21.3. 2013. Muokattu 7.12. 2015. Viite. Siirto erikseen.
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)

