måndag 30 november 2015

(213) Kärsivällisyys Luojallakin

Kärsivällisyys Luojallakin.

Kaikki tietää, kuinka hirveän vaikeaa
on uutta kantasolua ihmiseen istuttaa.
Siinä tarvitaan paljon tietoa uutta,
kärsivällistä työtä ja ahertavuutta.
Aikaakin kuluu kiireen sen alla,
vuodetkin kiitävät kuin laukkaamalla.
Monta on viisasta, ahkeraa miestä
ja naista ja kantaa yhteistä iestä:
Miten saa elämään siirretyn solun
alkamaan terveen elämän polun?
Siisti on sairaala, kuri on tarkka.
Turhaan ei tuhlattu sekuntti, markka.
Paljon on instituutissa alaa:
Solusiirrolta toivotaan: Elämä palaa.

Niin kuin maanpäällä- taivaassa myös.
Aloja vaaditaan taivaitten työss´.
Jumala Poikansa siemenen takia
sääntöjä antoi ja Mooseksen lakia.
Instituutti on tässä Pyhää Maata.
Ei säännöttömyyteen Hän kylvää nyt saata
Taivaista Elämänsolua Uutta.
Oli Israel luotava, kuuliaisuutta.
Vaan sitten kun Moosesta alettiin totella
alettiin valita kiroukset, otella.
Mieluummin kivillä kivitettiin
kuin sydämen pohjasta rakastettiin.
Mieluummin rankaistiin kuolemalla,
kuin armolla, anteeksiantamalla
ja luottaen: uskoa on ja katumusta,
mielenmuutosta ja parannusta.
Niinpä rajoitti Luoja taivaasta
Mooseksen kivistä lakia
ja rajoitti Kreikan ja Rooman avulla
kansansa kiivaitajoukkoja .
Ja kun oli aidat jo paikallaan
Neitsyt Maria tehtävään kutsutaan,
Sai tehtävän niinkuin nyt tiedetään,
saattaa Jeesus aikaamme elämään.
Maria  valittiin ajoista kaukaisista
Jumalaan ystäväin   siemenistä:
Virpinä  Iisain kannosta
jossa rakkaus on voitonlippuna.
jotka   kuin Nooa  lohduttavat
Kuin Haanok Jumalassa vaeltavat,
Kuin Seet Jumalan nimeä  huutavat
ja Jumalaa palvoen kunnioittavat. 
ja ylistäen Luojaa  palvelevat
ja Luomakuntaa  kuin Jered  vallitsevat.
Vaan maailmanvaltojen teltassa
oli Luvatun Maan kansa pauloissa.
Yhden tähdenkin Luoja lampuksi soi,
kun Poikansa maailmanaikaamme toi.
Pyhä Maa oli koulussa kovassa
Instituuttina, opetuspaikkana.
Kuningas Herodes, loistava arkkitehti
maailman kauneimman Temppelin tehdä ehti.
Näin Isä Kaikkivaltias  Pojallensa
valmisti Temppelin Hänen arvoisensa.
Lastenhoitaja Jeesuksen salainen
legioona on  taivaan  enkelten.
Kun kivikädet jo ennen aikojaan
nousi Jeesusta kivillä musertamaan,
hädän hetkellä Hänet heti pelastaa
ne kaksitoista enkelilegioonaa.
Joka päivänä suojelusenkeli
alkuhetkestä Häntä jo suojeli.
Taas kerran- niin Sanassa kerrotaan
kivet kohosi, äkisti tappamaan-
ja Hän katosi silmiltä, lymysi-
Lie tullut enkelten kohortti.
Joka hetki Hän saattoi vain sanoa:
Isä , lähetä enkelilegioona.
Tai puoli armeijaa taivaasta,
sata kaksikymmentä (120) kohorttia!
(Mt. 26: 53)
(Joh.8: 59).

Tähti- se pilvi kimmeltävä
ja Jeesuksen kokonaan peittävä
Taivaisiin Öljymäeltä saa
Lunastuksen näin  lukoilla vahvistaa.
Vaan silloin jo puhaltaa myrskyä maassa
kuin tänä päivänä Daavidin haassa.



Kirj. 30.11. 2015
Päivitys 5.1. 2016 

söndag 22 november 2015

(214) Muistiin Uuden Testamentin kirjoista ja kirjeistä

Uuden Testamentin sisällöstä

MATTEUS Mooseksen, Aaronin sukua,
Jeesuksen elämän kirjoittaa.
MARKUS on hänkin Leevin lukua
Barnabaan serkku ja todistaa.
JOHANNES Juudan heimosta.
muistuttaa Jeesuksen Sanoista.
Nämä kolme on juuresta Israelin
Poikia Iisakin,  Aabrahamin.
Mooseksen uskoon kasvatetut
Pyhästä Maasta valikoidut.


LUUKAS on lääkäri Kreikasta,
tiedemies tarkasti tutkiva.
Kuin anamneesin hän aloittaa,
Aadamista alkaen opettaa.

Teofilus häneltä kirjeen saa,
miten Jumala Aadamin parantaa
ja uudella uskolla, Hengellä
on maailmanlaajuinen tehtävä.
Niinkuin thesis on Luukkaan työ:
On koittanut aamu, vaikka on yö.

(Kts. Lk. evankeliumi ja Apostollien teot, Kirjeitä TEOFILUKSELLE)

ROOM-KOR-GAL-
EF-FILI-KOL-
TESSA-TIMO-TIIT-FILEMON
PAAVALIN  kirjeitten järjestys
 Raamatussamme on.

HEBREALAISETKIN kirjeen sai.
Kuka sen saneli? Paavali kai.

Kalastajiltakin kirjeitä
On sitten Pyhältä Hengeltä:
PIETARI kirjoitti ainakin kaksi,
JOHANNES kolme luettavaksi.

Jeesuksen veljet, Joosefista
Daavidin prinssien suvuista.
Juudan Shilo- tuimuutta
on heidän kynänsä valtikka.
JAAKOB ja JUUDA kuin viiniä uutta,
uudessa leilissä hallitsevuutta:
Kuningaspaimen on kerran maassa,
kun viikunapuuta on kotihaassa.

Sitten on aikojen utuisuus
kansojen horros ja pakolaisuus:
Mooseksen, Aaronin, Leevin suku
Juudan kansa, sen heimojen luku
kuin nisunjyvinä sirotetaan
kylvöksi kaikkeen maailmaan.
Jumalan Totuutta kylvämään,
Jumalan Ystävät yhdistämään.

Patmoksen saarella JOHANNES saa
aikojen kulkua hahmottaa.
Aikasektorin seitsemän tähteä
on sanoma sarkoja kyntävä.
Ajan aurankärjen ken käsittää,
myös kiven valkoisen ymmärtää.

Pimyden voimat myllertävät
näyn kirjarullia kierittävät,
niitä sulkea tahtovat, tuhota,
vaan Henki kehoittaa avoinna
pitämään näky ja profetia
Älä lukitse tärkeitä sanoja!
Niissä on elämä ikuinen
ja polku lävitse pimeyden.
(Ilmestyskirja 22:10)

Kirjoritettu 22.11. 2015 muistiin UT:n kirjoista.
  • Mt, Mk, Lk, Joh, (4 evankeliumia).
  • Apt.t., Apostolien teot
  • Paavalin kirjeet (13)
  • Hebrealaiskirje (Mahdollisesti Paavalin sanelema)
  • Pietarin kirjeet (2)
  • Johanneksen kirjeet (3)
  • Jaakobin kirje (1)
  • Juudan kirje (1)
  • Johanneksen ilmestys




tisdag 17 november 2015

(176) Tussilago farfara

Tussilago farfara

Meni Matti Mikonpoika
meni Maijalaan.
Siellä talon tytärtä
hän meni kosimaan.
Otti ojan pientareelta
kimpun kukkia,
aivan kevään ensimmäistä
etsi vuokkoa,
ei löytänyt ja leskenlehden
otti keltaisen,
vaan suuttui siitä Matilda
Satu sen pituinen.

torsdag 12 november 2015

(173)Hänen Nimensä on Ihmeellinen (Messiaan nimistä)

Salomonin Korkea veisuj luku 5.

Johanneksen näky Patmoksella, luku 1..

Kuka on tuo Ihana Ihminen?
On Kuningas Salomo kateellinen
ja näyssänsä katselee tulevaa,
pohtii ja runon kirjoittaa.

Olihan Salomo ylevä,
kaikkien heimojen ylistämä,
verhottu arvovaatteilla,
jalometallein kaunis linnansa,
kultakäätyjä, sinetit arvokkaat-
häntä kadehti kansojen kuninkaat.
Sadat prinsessat häntä rakastivat,
jumalana häntä palvoivat.

Vaan Salomo itse loistossaan
katselee hahmoon ihanimpaan
ja näkee näkynsä ihmeellisen
seurakunnan ja Kristuksen rakkauden.

Kuka on tuo Ihminen Ihmeellinen,      f
muita parempi, ihastus neitojen?
Kiharat kaarneen mustina
Palmunlehvien kaltaisina-

Huuliltaan sanat on jaloutta
kuin lääkettä, sulaa mirhamia-
Käsivartensa kuin kultaa puhtainta
krysoliittien säihkyä, kirkkautta,

käden hipiä tähtien säihkyä
jalokivien elävää kimmellystä.
Kehonsa safiirin kaltaista
kuin Jumalan jalkojen alusta
siellä Mooseksen Siinain vuorella
missä aterioi valittu seurakunta

Jalkansa marmorin hohtavat
kuin pilvipatsaat laskeutuvat
maa alla kuin kultainen alusta
tai vaski joka on ahjossa?

Johannes Salomonin kansasta
tunsi Kristuksen Patmoksellansa.
Hänen käsivartensa tähdistä
tuli seurakuntien seitsemän enkeliä.

Ja niistä tähdistä seitsemän
antoi  sanoman, sanoitti  tehtävän,
jonka Johannes ihmisen mitalla saa
tulevaisille kirjaksi tallentaa.

Muistiin 12. 11. 2015

IHMEELLINEN
Viite Jesaja 9: 5.
Lapsi on meille annettu, jonka hartioilla on herraus,
ja Hänen nimens on
IHMEELLINEN  NEUVONANTAJA,  Pele Joez
VÄKEVÄ JUMALA , Eel Gibbor
IANKAIKKINEN ISÄ    Avi-Ad 
RAUHAN RUHTINAS Sar-Shalom
Vrt. I M. 32: 26-30.

(178) Ihmismitasta käsin, heijastuksen tavoin

Me näemme kuin kuvastimesta - heijastuksen tavoin!
Me näemme ihmismitasta käsin.
                                                                                              (I Kor 13 12)

Kukaan ei katsoa voi Jumalaa
sillä silloin hän tuhkana pois katoaa.
Vain veden kautta me katsella saamme
kun sateenkaari on yllä maamme.
Niin näemme auringon valkeuden,
selin katsoen, havaiten heijastuksen.
Niin näemme Jumalan mitassamme
ihmisen muodossa, kaltaisenamme,
sillä Kristus on säteily Jumalamme
Luojamme olemus, mitassamme,
jonka me voimme käsittää,
meille annetuin aivoin ymmärtää,
meille luodulla tahdolla valita
valtiaaksemme Elävä Jumala,
sillä Messias määräajallansa
toimi tulkkina meille taivaastansa,                    (Joh. 14: 8-21)
kun Luojan luomassa ihmisessä
vastaanottokyky oli virityksessä                       ( Joh. 16: 12)
ja sydän ihmisen herkkänä,
opetettuna Jumalan Ystävä.                             (I Joh. 1: 1-10)
                                                                      (Kts. Hebrealaiskirje 1: 1-4)

Oli kulunut Luojalta jo monta vuotta.
Ei kutsunut Aabrahamia Hän suotta.                  (Lk. 1: 46-55)
Oli kulunut miljardit luomisajat,
säädetty tähdet ja ihmisten rajat.
Ja sitten tapahtui- kerrotaan-
mitä Luukas kirjoitti aikanaan.
Yksi tähtikin alkoi opastaa
kun kansoja alettiin pelastaa.                             (Lk. 1: 67-79)

(Kts. Luukkaan evankeliumi) 
Kirjoitettu 12.11. 2015