(Kinneret viskoili kivilaattoja:.
Näinpä uutisissa Kinneretini: Oli ollut myrsky, joka laatat viskoili. Mahtoi olla iso se myrsky meressä, Galilean kauniin Sinisilmässä! Johtui tästä mieleen; Ehkä pitäisi muillekin jo kertoa se tähtiuneni. 22.5. 2022)...Mitä oikein on tapahtunut?
Humahti
valkeaan puettu joukko
pinnalle syvyyksien
Onko meri jo lasimerta
ylitse pimeyksien?
Vetäytyi, pakeni meri
ja tähtiä sädehti
hiekalla meren pohjan,
kun vedet pakeni.
Olin taas rannalla yksin,
Miten voin poimia
tyhjin käsin noita tähtiä
talteen pohjalta?
Ajattelin vakkoja
ja niitä tulikin
kaksitoista koria
rannan hiekkoihin.
Kaksin käsin poimin
niitä tähtiä
kaikki vakat täyteen
vesijätöltä.
Ylös törmän reunaan
nostin vakkoja
ja siellä oli käsiä
paljon vastassa.
Yksin olin jälleen
rantakivillä.
Meri oli vielä- tarkistin-
kauas vetäytyvä.
Vielä oli tähtiä
vaan nyt jo hankalaa
oli niitä poimia,
kuin aika vastustaa,
kuin imu syvyydestä
kiskoo minua
ja sannan hiekka alkaa
jalan alta vajota.
Rukoilen ja pyydän:
Auta Jeesus nyt,
en ole tässä asiassa
ollenkaan ehtinyt.
Taivaasta tuli rantaan
se vanha ristinpuu,
siihen käsivarteni
lujasti takertuu
ja nyt jo vielä kerran
koetan kurkottaa
ja muutaman vaskitähden
saatan saavuttaa.
Vajosinko uneen,
en tiedä, päiviä
Vai unohdinko unen?
Sai päivät vieriä.
Rannalla kulkee heitä,
edes takaisin,
suuria enkeleitä,
luona Kinneretin.
Tuolla heitä kaksi
vai onko enemmän?
siivet vaipuneina
istuen rinteillä.
Taas olen aivan yksin
vesirajassa.
Risti kiertää lisäaikaa
kuin avain lukossa:
kerta, kerta, kerta.
Kai Aijalonissa
jo kuukin hetken viipyy
lisäajalla.
Tumman varjon läike
meren pohjaa käy.
Vaan vesijätöllä
taaskaan ei ketään näy.
Mitä meri antaa?
Vieläkö tähtiä,
Ei ole kimmellystä,
ei vasken väriä.
Syvyys nielustana
nostaa rannalle
pienen pientä vauvaa
kuin Niilin virta se,
joka kerran nieli
Faaraon aikana
monta poikalasta
Israelista.
Keitä ovat nämä,
syvyyden antamat?
Missä ovat kädet,
kehdot vastaanottavat
Enkeleitä kulkee
paljon rannalla,
toiset heistä istuvat
siipensä maassa.
Varovasti kuljen
rantahiekalla,
vierenkivet upottavat
jalkaini alla.
Käsiini tulee peittoja,
kapaloida vauvoja
Kuinka monta heitä
onkaan tällä rannalla?
Nukahdinko jälleen,
Aika! -se katosi.
Kuu! Se oli iso
Ties minne pujahti.
Ei se pysynytkään
siellä Aijalonissa,
kuin vain sen yhden kerran
entisaikana.
Ps. Siksi kirjoitan nyt
muistiin uneni,
koska Kinneret ne
laatat viskoili.
ja vesijätöt peitti
unhon hämärään,
vain muistissani vielä
uudestaan elämään.
22.5. 2022
