Ruska-aika parhaimmillaan on.
Vuosituhannet jo olevainen on,
vaan joka syksy ainutlaatuinen
ja olemusta uudisluomisen.
Horrokseensa pian painuu maa.
ennen kuin taas uusi päivä saa.
Luominen se jatkuu aina vain
syklein myriadein aina, ain.
Hämähäkki kutoi verkkojaan
ennen vanhaan, hioi taitojaan.
vaan kummallisen unen siitä näin
ja aivan pitkään pohtimaankin jäin.
Jo kerran toisen sekä kolmannen
on unessani hämähäkkinen.
vaan kummasti se muuttaa muotoaan,
uni unelta se hybridiksi saa.
Ja lopulta ei kudo verkkojaan
vaan keskittäytyy lisää kasvamaan.
On sillä jalkoja kuin loisteputkia
ja ne etenevät joka suunnalla.
Jo alan olla huolissanikin.
Etsin jonkun, jolle kertoisin.
Rauha Immonen, vanha ystävä,
kahvinkeitossa on talon sisällä.
Rauha, kuule, tule katsomaan.
On kumma hämähäkki tuolla ulkona!
Taaksenikin vielä vilkaisen.
Jo taas kasvanut on se hiukkasen
jokainen sen lukin jaloista,
joita niitäkin kai tiu tai tusina.
Ei kuule Rauha. keittää kahviaan.
Sitten muistankin: Hän meni aikanaan
ja on jo siellä taivaan tallessa,
Ei siellä häiritse tuo lukki katala.
Kuin fosforina hehkuu olento,
kuin luuta valkeaa on tuo hahmo.
Syksy tulee, muodon muutokset.
Talven lumet peittää pimeydet.
Ehkä sitten kevään koitteessa
alkaa uusi luomus tehdä verkkoja.
Kirjoitan, jos lukee jokunen,
vaikka nuorempi kuin Rauha Immonen.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar