I. NOZZRON
(28.1. 2020
NOZZRON.1. ja 14.1.2023 NOZZRON 76).
Vartija, mikä on aika?
Mikä aika nyt vallitsee,
kun taas kautta maanpiirin taivaan
lohikäärmeitä sinkoilee?
Ja ne etsivät pientä lasta
kuin leijonat saalistaan,
ne sähisten taivalta ahmii
ja lapsia etsivät vaan.
Nuo isommat, koululaiset,
rientävät hädissään:
jospa olisi piiloa jossain,
jonne päästä lymyämään!
Kidasta savua sinkoilee.
peto nuuskii ja penkoilee.
Kuin ohimennnen se lapset ja nuoret
pyrstöiskuillaan turmelee.
Joku pakeni Kuuhun asti
sinne pölyiseen, varjottomaan.
Toispuolen Tähden tarhaan
sai joku vauvansa piiloutumaan.
Joku Marsiin jo rakettia
maan päällä jo suunnittelee.
Salassa hiljaisesti
tuttipulloja pakkailee.
Sillä aikaa Lohikäärme
maat mannut jo penkoillut,
tyttö-ja poikalapset
kaikkialta kai ahmaissut,
asettui meren rantaan
meren kuohuja katsomaan,
jos sinnekin lautoillansa
pääsi lapsia pakenemaan.
Jos olisi pikkulasta
kaarnaveneitä uittamassa
tai jälleen kaislakoreja
kaislikossa kellumassa.
Se tarkkailee karikivet,
Merenneitoja kivillään
kun ne loiskivat pyrstöillänsä
ja viittovat evillään.
Se tarkkailee Ahdinkin töitä,
Meren väen puuhia.
Vaan jos näki niinikorin
heti nielaisi kuituna.
Rannalla kipittää rapu.
Hain evä ohittaa.
Lohikäärme on paikallansa
merenpintaa tuijottaa.
76. NOZZRON, 14.1.2023.
On mennyt jo ajastaika.
Mikä aika on, Vartija?
On vielä kuin pimeää yötä,
pilven longat kuin kohmeessa.
Runon kukat talven jäässä,
jääkukiksi muuttuneet.
Sydän väristen , kohmeisin käsin
esiin etsin , ne kalvenneet.
Tuisku tuimin, hyytävin hyhmin
rikki repi muistojakin:
kuin koskaan ei heräisi jälleen
rauha hiljainen, levollisin,
uudet luomisen ihmeet
muuttolinnuin palaavin,
kevätsade vihmovin kuuroin
sadon toiveita antavin.
Oliko sittenkin totta aivan
eikä unta pahaa vain
ne lohikäärmeiden henkivallat,
joita aavistella sain?
Kuin Raamatun lehdiltä nousseet
pahan ajan tunnukset,
Pahuuden henki julmin
taisi löytää ne ihmiset,
joiden mieli on aina altis
vain pahuuteen taipumaan
ja ihmiskunnan rauhaan
ilmestyä tuhoamaan.
Ja ne etsivät , pahat henget,
rauhallisten koteja,
kansakuntien onnelaa pientä -
sen ne tahtovat tuhota.
Ne tuhoavat maan sadon,
leivän jokapäiväisen.
Ne sotkevat juomavedet
kirkkaiden lähteiden.
Ne näännyttävät janoon
joka lapsen ja vanhuksen,
sammuttavat kotiliedet,
kodin lämpimän sydämen.
Vihan viiltävin viimoin
myrkyttävät henkäyksen.
Vaara on: kylmenee rakkaus
jo vahvankin uskovaisen!
Voisiko runon kukka
jääkukasta virota?
Vain kyynelten helminauhaa
runo olisi sulana.
14.1.2023.
Paavalin kirje Efesolaisille 5.luku.12
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar