(393) Sadonkorjuun päätyttyä
Jofiel ja Zadkiel,
enkelit korkeat
levähtäen istuvat
suurella vuorella.
Siipensä
aamutyynessä
maata koskettaa
ja poimutellen
helmansa
rinteet laskostaa.
Ei ollut yö, ei
päiväkään,
ei kuuta näy, ei
päivyttä.
On pilven valo
harmaata
kuin usvaa härmää
varjoista.
Jofiel ja Zadkiel
istuvat miettien
katsovat jotain
kaukaista
kuin läpi sumujen.
Maa on aivan
levossaan,
nuput, silmut
unissaan.
Lie koko luonto
valmiina
lepäämään
talvihorrosta.
27.7. 2017
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar