Syvyys syvyydelle huutaa.
Kuusi kuuselle kuiskaa, huokaa.
Metsän kohinassa myrskyn aallot
jokin sana kantakaa ja tuokaa!
Miksi nousee metsä rintamana?
Kuka yli maitten vaeltaa?
Pyhäköstä, tuolta metsän takaa
Ylimmäinen Pappi kohoaa.
Mantelipuun sauva versovainen
on ihanissa kukissa,
sauva, metsän yllä olevainen
muistuttaa ikivanhaa Liittoa.
Ei kysy kukaan: Mitä näet?
Mitä jälleen uutta uneksit?
Kysynpä vain, jos tuon näet,
mitä sitten itse tekisit?
Herätessä voin itse olla
onnelinen ja visuun vaieta,
vaan jostain syystä polttaa sydänalaa
Pitää tämä muille kertoa.
Kysyt kai jo lisää sinäkin,
ehkä tähän tapaan, itse arvaisin?
Mikä kuusi, mikä metsän puu?
Mikä Pyhättö ja mikä metsä muu?
Vastaan: Kotikuusi tietysti.
Nyt jo sahattuna ehkä laudoiksi.
Myrskyn kaatamana kaatui metsääkin,
ja loppumetsä sitten sahattiin.
Sitten kysyt kai: Milloin unen näit?
Tässä vastausta vaille kyllä jäit.
Vierinyt on sukupolven puolikas
ja runokynäkin on ollut joutilas.
Unieni helminauhasta
tosin löytyy merkki muutama,
joilla ehkä voisi tarkentaa
muutamaa ajan tapahtumaa.
(Ps. 42:8. Syvyys syvyydelle huokaa.)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar