Jeesus on tuolla taivaassa,
Taivaan sisäkuorissa,
Isän oikealla puolella
Ikuisesti suojassa.
Moni täällä päällä maan
sitä ei näy muistavan.
Joku vielä nakuttaa ja
uudet naulat risti saa.
Joku ruoskii itseään
muistelee piinaa entistä
takaa vuosituhanten,
kun Rooma ruoski Jeesuksen.
Ja niinkuin tähtitarhana
kaipaa koko kristikunta
nähdä Herran kasvoja,
olla taivaan kuorissa,
omata Kristus itselleen
ja niin elää ikuiseen.
Vaan unohtuu jo sanat ne,
jotka sanoi Herramme.
Kyllä, kyllä aikanaan
Hän tulee meidät noutamaan.
Vaan nyt Hän tahtoo sanoa:
On vielä täällä alhaalla
joukko suuri valtava
vähimpiä veljiään,
siskojaan ja äitejään.
Tässä täytyy pysähtää:
Kuka on Hänen perhettään,
karitsoita ahjossa,
imettäviä lampaita,
joita ei kukaan paimenna,
ei ruoki, ohjaa,johdata?
ei käy apuun sauvallansa,
kun susi hyökkää hampaillansa
riistäen ja repien,
kaikki laumat raadelleen.
On monta laumaa Herralla
maailmassa, ahjossa.
On hyvä taivaan tähtien
katsoa maan syvyyteen,
löytää sillä valollansa
harhailevat karitsansa.
Kysy, kysy Herralta:
Missä on se karitsa,
joka jossain harhailee ja
jonka ääni vaimenee.
Aikanaan kyllä taivaalla
on tilaa tähtikunnalla
ja uudet radat Luojalta
on siellä kyllä valmiina.
Ja kirkkaudesta kirkkauteen
se polku johtaa, ikuiseen.
Hartaasti toivoi Herramme
että apostolit kanssamme
kulkevat täällä maailmassa
Hänen tahtoansa toteuttamassa,
(Johannes 17:1-26).
(II M. 33:15).
(Daniel 12:3)
(Ilm. 22:16)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar