Luoja, Jumala, rakasti maailmaa,
luomaansa hyvää luomakuntaa
ja ihmistä, jonka Hän kuvakseen
muovasi, myös työtoverikseen (Genesis 1:31; 2:1-2)
tähän luomakuntaansa vallitsemaan
ja hyvin kaikkea hallitsemaan (Genesis 1:26-28).
Aluksi Luoja ja luodut keskenään
kommunikoivat, se tiedetään,
vaan sitten tapahtui erotus se
Luojan ja ihmisten välille:
Luoja portille alkuparatiisin
määräsi välkkyvän miekan kerubin (Genesis 3:24).
Siitä asti on ollut ongelmana,
miten voi Luojansa kohdata
maan tomusta muovattu ihminen.
Miten saavuttaa Luojaansa yhteyden?
Nooan aikana Luojan puolelta
annettiin Arkista kaavat ja ohjeita ( Genesis 6:14 ..).
Tulvan mentyä Planeetan pinnalla
eli tuhosta selvinnyt luomakunta
ja taivaassa luotiin lakeja
luomisvoimille aivan uusia:
Maa sateenkaarilla kahlittiin
uudenlaisiin lakeihin rajoittaviin.
Lukemattomien sateenkaarien vyö
joka ainoa päivä ja jokainen yö
alati Luojaa muistuttaa:
Kaaren alla on vain Arkista tullutta,
joista Nooalle Hän itse lupasi
lukita tulvatuhon iäksi (Genesis 9: 11-16).
Planeetan ulkokaarteille
taivaansinisestä solmittiin peite
silmukoituna vahvoin silmukoin
auringonsäteitten kiehkuroin.
Peite peitteeltä Planeetta varjeltiin,
Ihmiskunta sinne Maan kapaloihin.
Vaan sitten heräsi kapaloissaan
myös Uskonisiä päällä Maan
ja he etsivät yhteyttä Luojaansa
ja kyselivät Luojan kasvoja.
Nyt iloitsi kerubit ja enkelit muut (Job 38:4-11)
ja taivaasta laskeutui tikapuut (Genesis 28: 2).
Enkelit tulivat katsomaan
ihmislasta elävässä uskossaan.
Niin kasvoi päivä päivältä
ihmisissä halu nähdä läheltä
Luojan kasvot ja tietää taivaan ajatus,
saada jälleen Luojalta elon johdatus.
Näin virisi uskoa, toivoa,
kautta sukupolvien, vuosisatoja
Oli Planeetalla aina kuten Maan tavalla,
sadetta, tuulta ja aurinkoa,
joskus tulviakin, paikotellen,
järisi seutu vulkaaninen.
Kansat vaelsivat etsien laitumia,
oli nälänhätää, oli katoa.
Oli ruttojakin myös toisinaan.
Ihmiskuntaa elämäntaistelussaan.
Jokin kansa katosi. Uusia
taas ilmeni kansanheimoja.
Vaan kansojen suuressa meressä
oli Jumalan uskoa kipinä.
Oli toivoa, luottamus lupauksiin,
että Luoja on tarttuva ohjaksiin
ja johtava uskovan laumansa
näkemään omat kasvonsa.
Kun oli täyttynyt Taivaan Kellossa
taivaassa päätetty asia,
ojensi Luoja kätensä
ja kokosi uskovat lähellensä.
Hän halusi puhua äänellään
ja saada taas yhteyden viriämään.
Hän tuli paksussa pilvessä
ja ylen kovassa pasuunan äänessä.
Vuori järisi, salamoi, jylisi.
Kansa leirissään pelosta vapisi.
Savu peitti Siinain vuoria.
Luoja laskeutui alas tulessa.
Mooses puhui ja Jumala vastasi.
Avaruudet kaikui ja jylisi.
Luoja Jumala taivaassa iloitsi:
Ihminen maassa käsitti!
Kuin tulivuorien valtapurkaus
oli Luojan sanatulvan virtaus.
Näin alkoi ihmiskunnassa
tie Jumalan tykö aueta.
Seitsemänkymmentä kansan vanhinta
sai katsella Luojan kasvoja.
Luoja lähestyi silloin Planeettaa
taivaankansi kuin safiirijalustaa (Exodus 24:10).
Kansa katseli laaksostaan kirkkautta,
joka näytti kuluttavalta tulelta.
"Kuka meistä voisi koskaan asua
Luojan läheisyyden kuluttavassa tulessa?"
Silloin jokainen jo hartaasti halusi,
että maa vähemmän järisisi,
ja että pasuunan valtapauhina
olisi paimenhuilua vienoa.
Vanhat, nuoret ja lapset peloissansa
olivat maassa jo polvillansa.
Jokainen toivoi jo hartaasti,
että ihmisääni heille vain puhuisi.
"Puhu, sinä Mooses, kanssamme,
niin me kuulemme ja tottellemme."
-"Älkää peljätkö"- Mooses kehoittaa
ja tulkitsee elävää Jumalaa:
Hän on tullut koettelemaan kaikkia:
Löytyykö Herran pelkoa kansassa?
Onko jokaisen silmien edessä
Jumalan pelko ja parannus synneistä?
Sitten Jumala ilmoittaa,
miten kiivas Hän on kun Hän rakastaa.
Ei Hän salli rinnalleen epäjumalia
ei niin hopeisia eikä kultaisia.
Ei Hän vaadi kuvapatsasta,
vaan käski tekemään alttaria
maan tomusta, kuten Hän teki Aadamin
tai kivestä, kuten Hän valitsi Aabrahamin.
jotta Hän voi suunnata silmänsä alttariin
ohikulkien säästää ihmiset niin. (Exodus 20:24, 25)
Kului sitten päiviä edelleen.
Jumala lupasi kansalleen
lähettää heille jatkossa enkelin
ja antaa myös lisää ohjeitakin
aikoen väistyä kansasta
mennä ohi ja pysyä kaukana (Exodus 23:23) (Exodus 33:1-5)
Silloin Mooses kansan puolesta
pyysi Jumalan edessä sitä armoa,
että kansan vaelluksen aikana
heitä johtaisi Kasvojen Jumala ( Exodus 33:15).
Taivaan Jumala ihastui
ja Moosesta rakkaasti nimeltä kutsui,
vaan Hän antoi Mooseksen ymmärtää,
ettei ihmislapsesta mitään jäljelle jää,
jos tomun lapsi ja ihminen
astuu Jumalan kasvojen läheisyyteen.
Aabraham, lohkaistu kalliosta
oli jo taivaan tallessa.
Mooseskin kallion rotkossa
sai lymytä Luoja ohittaessa.
Kallion rotkosta Mooses vavisten
näki Luojansa ohikulkeneen. (Exodus 33: 17-23).
Toista kertaa Mooses ei tohtinyt
pyytää nähdä kasvoja Jumalan.
Mooseksen kasvojen säteilyyn
tyytyi kansakin peloissaan. (Exodus 34: 29-35).
Vaan Jumala taivaastaan
ymmärsi kansaansa
ja sitten lanka langalta
alkoi asiat sommitella.
Ja sitten ihmislapsikin
tiesi, miten Jumalaa
voi oikeasti nähdä
ja oikeasti rakastaa.
Jos Jumala pyysi lahjana
lankaa taivaansinistä,
niin sitten tuotiin antina
juuri oikean sävyistä.
Jos Jumala pyysi antina
hienokuituista pellavaa
niin tuotiin häkilöityä,
kerrattua, valkoista. (Exodus 25: 14)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar