(284) Varjokuusi

Varjokuusi valoton edessäni tiellä on
raskaat havut taipuneena, havuvarjot  vaipuneena.
Kuusen varjon toisella puolla
on monta tuttua, mennyttä, tuolla.
Isoisäkin horjahtain kalpeana,
Isoäiti tuolillaan vakavana.
Isä ja veljensä kasvokkain.
On sinne  kuusen varjo vain.

Siihen varjoon tarkasti tuijotan.
Varmuudeksi helmeni sinkoan,
ne öljypuuhelmet  Pyhän maan,
vaan ne kimmoten sinkoutuu takaisin vaan.
Sinkoan vaskisen menorankin,
sillä valoton varjo on pelottavin.
Valoton  varjo myös menorankin
palauttaa  minulle  kuin bumerangin

Hm- ei taida  portti tuo toivottaa
tervetuloa, elämää parempaa,
ja vetäydyn luokse  helmeni
ja vaskisen menoratauluni.
Ei jokainen tämän maan mahtava puu
ole Elämän ukseksi muokattu.

18.8. 2016

Mistä voi tuntea Temppelin puun
tai Arkin oven tai salvan muun,
joka Elämän suuntaan viitoittaa,
jotta uutta kevättä odottaa saa
jotta kypsyisi  sato täydellinen
ennen tuloa hyisen jääkauden,
ennen tuloa  aikaa pahempaa,
jolloin varjot  voi valot  saavuttaa.

18.8. 2016 ( uni)