lördag 27 april 2019

(489) "Saviv- saviv" - Yltympäriinsä


Oli pappi Hesekiel Kebar-joen rannalla
pakkosiirtolaisuutensa aikana.
Oli kulunut pakolaisuudessa
9000 vuorokautta.
Jerusalemin hävityksestä vuosia
Sana mainitsee kuluneen neljätoista.
siis Hesekielin elämän ajasta
viisituhattasata päivää suuressa murheessa.
(Hesekiel 40: 1-5a).

Henki vei hänet Negevin liepeisiin
Aabrahamin kansan jalanjälkiin.
laskien korkealle vuorelle
jolloin tuli näkyviin kaupunki se,
josta hän sitten kirjoitti
ja tarkasti kansalleen selosti.

Henki vei häntä  heti  kaupunkiin.
Takanaan ei  nähnyt ulointa  muuria niin.
Muuri kiersi Temppelin kokonaan
Hesekiel kiersi sitä katsomaan.

Seisoi muurin eräällä portilla
yksi vaskinen vartija vastassa.
Käski Hesekielin tarkata silmillään
ja korvillaan hänen selitystään,
jotta  sitten kansalleen
voisi kaiken kertoa tarkalleen.

Oli muuri, joka jokaiselta suunnalta
ympäröi Temppelin rakennusta.
Sen mitta oli enkelin mittainen.
”Se on ihmisen mitta”, sai selityksen.
Yksi ihminen, yksi enkeli
ja mitta on yksiköltään yksi.

Kuusi kyynärää Tempelikyynäriä:
Muuri yhden mitan on korkea, leveä.
Muuri kiersi ympäri Temppelin
"Saviv- saviv"   kiersi muurin Hesekielkin.

Hesekiel 40: 1- 5a

Niinhän sitä sanottiin Sanassa
ja laulettiin Salomonin  aikana:
Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona
Siionin vuori, pohjoisen puolella.
Suuren kuninkaan kaupunki,
jossa Jumala on tunnettu turvaksi”.
Ps. 48: 3-4.

Kiertäkää Siion
käykää sen ympäri”
Ps. 48: 13

Sen tornit lukekaa.
Sen muurit tarkatkaa.
Sen linnat kulkekaa.”
Ps. 48: 13-14a.
Eikä vain omaksi iloksenne-
vaan
jälkeenne tulevalle polvelle
niistä kertoaksenne”.
Ps. 48:14b

Alkoi Hesekiel  tehtävänsa 
ja   muurin  kuvasi:
Muuri asettuu 
Temppelin ympäri."
Hes. 40: 5. 

Mittaruovolla  vaskinen enkeli
ympärysmuurin tarkensi.
Hän aloitti itäportista,
itäisen tuulen viimassa.
Kiersi pohjoistuulen puolelle.
Viisisataa oli myös mitta se.
Oli etelätuulen puolella
sama määrä ruokomittoja.
Kääntyi  lopuksi  vaskienkeli
kohti länsituulta ja mittasi.
Oli sielläkin ruokomittoina
täsmälliset  ne viisisataa.
Näin joka tuulen suunnalla
erottui pyhä arkisesta.



(Pappien kylissä Aaronin lapset
-Hesekiel heidän joukkoaan-
omasivat perheilleen laidunmaita
Temppelin etelän puolelta.
(Joosua 21: 10-11)

Sieltä kun katseli kuninkaan kaupunkiin
Temppelin muuria torneja
Siionin vuori on pohjan puolella,
rinteillään kaupunki ihana.


Muistiin 27.4. 2019







måndag 8 april 2019

(488) ( ps. Luulaakson uutisiin)

(Hei, lapset
Luulaakson uutinen jälleen.
Ajanvirta alkaakin jarruttaa.
Safiirihuonekin paikallaan keikkuu,
niinkuin tassuille kohoaa.
Noussut taas näkyviin Tachlitin maasta,
niinkuin aamussa verryttelee,
niinkuin kameli paikallansa
anturan päällä huojuilee.

Vai onko  Maa  alla  kuin Hehkuhiili-
ja sen takia anturaa nostelee?
Minnekä Safiiri tällä kertaa
Safiirihuoneensa siirtelee?

Siis: olisiko  herännyt Hehkuhiili!
Oli kai Kelvinin puolella
ja Kelvinin kyljellä Safiiri torkkui
niinkuin ikuista  horrosta. 

Safiiri keinuu, Safiiri keikkuu
niinkuin Tobiaan kameli
tai onko se vallan, onko se vallan
Rafelin jälkien buldoggi?

Muistiin 8.4. 2019. ( Kuuluu  satusarjaan Luulaakson uutisia) 





(487) Maan pylväät

http://www.increasinglearning.com/blog/pillars-of-the-earth
Ps. 11: 3.
 Jos peruspylväät  murskataan, mitä vanhurskas voi tehdä?
 Ki HaShaToth JeHaReSuN ZaDIK- MaH PAÀL

Liikkuvatko pylväät,
Maan pylväät itsestään?

Paljastaako Maa
pylvään murskat  kätköistään?

Itsestäänkö  nousee
ikivanha pylväänpää?

Itsestäänkö Booaz ja
Jaakin heräjää?

Itsestäänkö kulkee,
asettuu paikoilleen
Peruspylväät maan
- ihan itsekseen?

Muistiin 8.4. 2019 


söndag 24 mars 2019

(486) Mantelipuun varhaismantelista

Tänään ajatus Nasaretiin
on kääntynyt uudestaan
Ja Maria, Jeesuksen äiti
kirkon saarnassa mainitaan.
Ja kerrotaan enkelistä
Gabriel oli nimensä
ja sanomasta Marialle
tiedetään sisältöä.

Siellä kerran Nasaretissa
puutarhassa istuskelin
ja pohdin ja mietiskelin
valintaa Nasaretin.                    (1972)
Kikhernettä kasvoi kai pelto,
jolla istuin ja mietiskelin
ja edessä kasvoi myös puu:
raa´an mantelin nakersin.

Tuli yötyö ja pohdinta haihtui.
Varhain aamulla huoneeseen
menin torkulle yötyön jälkeen,
herään uneen kummalliseen:
Puhuu minulle  ääni.
Kaksi sanaa – Ne käskynä soi
Pomppaan vuoteesta istumaan.
Kuka puhui ja käskyn toi?

”Mene Jerusalemiin”
oli ne sanat.
Mietin hetken ja punnitsin.
En nähnyt ihmistä ketään-
Oli kuitenkin aikaakin.
Keräsin kimpsut ja kampsut
Juoksin. Olin jo matkalla.
Kiiruulla, suoraan kohti
Jerusalemin kukkuloita.
Oli paikallistaksia sheruut,
joka kylästä kylään vei
kolme kertaa kai sheruutin vaihdoin.
Tie Golgatan ohi vei.
Tulin Damaskon portille asti.
Mitäs, jos on asiaa
jotakin ystävillä
Uuden Kaupungin puolella?
Juoksin Jaffa portin ohi,
ohi Hechal Salomon
ja koputin ovelle siellä,
missä ystävät minulla on.
Hämmästyi Nechama-rouva.
Ja sanoi: ”Jos kiirehdit,
voit ehti sinne joukkoon
missä on muitakin.
On siellä Pappien Siunaus,
Aaronin pappien!”
Oli siellä nyt kaikki väki.
Kiiruhda, saat siunauksen.
Olin joukossa sitten ja siunaus
kuin suurten vetten pauhina
täytti ne avaruudet
kuin virrat Hermonin vuorelta.

Siis, se  Mantelipuu, se kasvaa
kuin Aaronin sauvakin.
Minulle puhui kai Mantelinenkeli sanan
koska  varhaismantelin nakersin.

Muistiin 23.3. 2019

(P.s. yövyin sitten ystävillä
siellä Benjaminissa
ja päivänä seuraavana
oli paluu jo vuorossa.
Sieltä sitten toista tietä
Nasaretiin palasin.
Vuorilta alas ensin
kautta Saaronin matkustin
ja sitten Karmelin kiersin,
Asserin ohitin
ja siellä Galileassa
nousin vuorille Sebulonin.

23.3. 2019










måndag 4 mars 2019

(485) Hoorebin vuoren tienoilla


Mooses- poikalapsi Leevin sukukunnasta
pelastui Niilin pedon hampaista
pienessä kaislaveneessään
faaron tyttären käsillä.
Mooses- vedestänostettu aikanaan
rotkoissa kivisen erämaan
näki enkelin liekkinä leimahtavan,
erämaan pensaaseen asettuvan,
kun paimensi appensa lampaita
kuuliaisena, uskollisuudessa.
Hän päätti lähteä katsomaan
enkelivaloa pensaassaan.
sillä pensas ei kulunut siitä liekistä
siis tuli ei ollut maisista lähteistä.
Näkee Jumala Mooseksen lähestyvän
tietämättä, kuka on Jumala, Hän.
Ääni Jumalan pensaasta kuuluva
lie ollut kuin taivaan pasuuna.
Kuulee Mooses oman nimensä
Hänet tuntee enkeli nimeltä!
Tässä olen!- hän ehätti vastaamaan.
ja ensimmäistä käskyä kuulemaan.
Älä lähemmeksi lähesty; asennoidu!
Egyptiläiskenkäsi jo riisu,
Tomu pimeyden maan poista jaloistasi.
Nyt on Pyhä Maa alla jalkojesi!
Ääni kajahti, varoitti Moosesta
pyhän läheisyyden vaarasta.
Mooses sai tietää, että se maa
on pyhää. Vanhat kengänsä poistaa
ja kumartuu maahan sydän arkana
ja Ajassa läsnäoleva Jumala (EHJEE)
kohtaa silloin Moosesta rakkaasti.
Esi-isiensä Jumalan hän tunnisti
siellä Hoorebin vuoren tienoilla,
Taivaan valtakunnan portilla.

Exodus 3.

Muistiin 4.3. 2019
.

lördag 2 mars 2019

(484) Paratiisin portti ja Hoorebin vuorenjuuren leirin portit

Seisoi Israel vuoren juurella,
sen vuoren, joka palaa tulessa;
jonka ylle laskeutui synkeys
ja myrsky ja suuri pimeys;
jossa suuri pasuuna kaikui ja soi;
jolta Mooses Jumalan Sanat toi.
Kyse on Hoorebin vuoresta
ja se vuori on Siinain erämaassa.

Oli silloin tehty se vasikka,
kultakoruista Aaronin sulattama,
kun miltei jo kuusi viikkoa
oli Moosesta saatu odotella.
Tiedetään nyt, mitä tapahtui,
kun Mooses vuorelta laskeutui
Jumalan Sana mukanaan
omaa kansaansa valistamaan.

Oli Mooseksen kiivaus tuiminta.
Siinä kaatui jo kolmetuhatta.
Rouhensi Mooses vasikan sen,
juotti pölynä vedessä kansalleen.
Faaraon orjat nähdä sai:
epäjumala oli kultatuhka vain. 

Niin Mooseksen miekat välähtivät
ja portista porttiin kiitivät.
Taivaan läheisyys on kuin Eedenin,
vartioitu miekalla kerubin.
Ikuisesti on miekka välkkyvänä,
kun Jumalan Pyhyys on lähellä.

Oli tältä portilta lähdettävä
- kuin Aadam ja Eeva Eedenistä.
Nyt kansa pelkäsi Jumalaa
ja suri suuresti saamaansa sanomaa,
että ei enää Taivaan Jumala
olisi läsnä kansansa matkalla.
He poistivat yltään korunsa,
kun lähtivät Hoorebin juurilta.

Jumala antoi selityksen
ja Mooses sen kertoi kansalleen.
On Kaikkivaltias Pyhä!
Ei yksikään Hänen kasvojaan näe
jääden elämään.
On parempi myöskin Mooseksen
kun Kirkkaus kulkee ohitse
olla turvassa kallion rotkossa
Jumalan käden varjossa.

Näki Mooses Jumalan poistuvana
ja kansansa ohi kulkevana.
Vaan Kirkkautensa säteilyn lähetti Hän
ja monen enkelin, tietä näyttävän.

Nyt ulkopuolelle, syrjään leiristä
siirsi Mooses kansan keskeltä
myös Ilmestysmajan kaikkineen
jonkin matkan päähän erikseen.
Ulkopuolelle kansan leiriä
oli joka ainoan mentävä
joka halusi Pyhää lähestyä
ja Mooseksen neuvoa kysellä.

Kun Mooses lähestyi Lain majaa
kun hän lähestyi Pyhää Jumalaa
taivas lähestyi myöskin Moosesta:
Nähtiin pilvenpatsas laskeutuva.
Pilvenpatsaasta kasvoin enkeli
Moosesta katsoi ja puhutteli.
Kirkkauden säteily kirkasti
myös Mooseksen ja hän säteili
Sen säteilyn takia vieläkin
rukousliinat on kasvoilla Israelin.
II Kor. 3. 17-18.

Kun pimeys kansoja peittää tihentyvä
niiden kääntäessä Luojalle selkänsä
kukin palvoo omia jumaliaan
jotka tehty on puusta ja kivistä maan,
niin Israel saa  loistaa ilosta:
On Israelilla Elävä Jumala,
joka  Siinain Hoorebin Lain portilta
johti kansan Siioniin   Hyvänä Paimenena.


Muistiin 2.3. 2019

Hebr. 1:3, Heb. 12:18-24.
Exodus 32, 33.Jesaja 60

lördag 2 februari 2019

(483) Kärsivällisyyden Sana


Mikähän tämä on, tämä
kärsivällisyyden Sana?
Tämän päivän hartaustekstissä
on asia purtavana.
                                         (Ilm. 3: 10).(Samuel Bagster: Valaistu päivä, 1875)

Sana löytyy Johannekselta.
Konteksti: Filadelfia.
Seurakunnalle tullut sanoma
Daavidin avaimen omistajalta,
Häneltä, joka avaa,
eikä kukaan voi sulkea
Häneltä, joka sulkee,
eikä kukaan voi avata, (Ilm. 3: 7)
Hän on Daavidin juurivesa,
ja Daavidin suvusta, (Ilm. 22: 16)
SHILO, jolla on kansojen valtikka
ja hallitsijansauva.   (V M. 49:10)

Tämän Pietari uskoi ja tiesi
ja odotti ” tässä ja nyt”
että olisi ”meidän aikanamme”
kuninkuus jo täyttynyt. (Ap.t.1: 6), (Miika 4:8),(Lk. 24: 21)
Miksi ei? pohti apostolitkin-
Onhan asia Jumalan, (Genesis 1: 26)
ja kaikki on mahdollista,
siirtää aika ja vuoria.

Sitä heikkouden salaisuutta
pohti väkevä Pietari,
kuten Job kerran uskossansa
Luojan kanssa mitteli.          (Job 43: 16).
kunnes näki avaruudet,
ajanlaskut luomisen
ja Luojan näkökohdatkin,
 kärsivällisyyden.

Viimeisessä opetuksessa
Kinneretin rannalla
Pyhä ja Totinen muistuttaa
myös lammaslaumoista.  (Ps. 100:3)

”Herra on kuningas,
vaviskoot kansat,
valtaistuintaan kerubit kannattaa!
Suuri on Herra Siionissa,
korkea, yli kaikkien kansojen”
”-huojukoon maa!”                                 (Psalmi 98) (Psalmi 99)(Ps. 100)
Näin lauloi myös Pietari ystävineen
vaan myös  hartaasti lauloivat
”Herra on meidät tehnyt ja me olemme
hänen laitumensa lampahat.” ( Ps. 100:3)

Maa huojuukin,vuoret hyppivät,
meri vahvasti pauhailee.                   (Ps. 98: 7-8)
Pietari toisella hiilivalkealla
Kinneretillä keskustelee:                  (Joh. 21:9), (Joh. 21: 10-18).

Lampaasta tehtiin nyt paimen.
Oli toinen aika nyt alkava
-Kuin Isä - Iisai  Daavidin lähetti
Juudan vuorille paimentamaan.
_Kuin Jetro - anoppi Mooseksen
erämaahan kaitsemaan
ja seitsemän tyttären sijasta
lammaslaumoja johdattamaan.
Niin Isä- Jumala saattoi opettaa
jotakin uutta ja pelastavaa
ja jo prinssipäivien alusta
 valtiutta vastuullista.                           (Hebr. 3:16)

Onkohan tässä kyse
”Kärsivällisyyden Sanasta”?
Että vielä on muita lammashuoneita,
muita lammaslaumoja,                           (Joh. 10:16)
joista puuttuu Hyvä Paime,n
joka kaitsee ja johdattaa,
ettei  aavikkosudet Kuninkaalta
raasta yhtään  karitsaa.               (Joh. 17: 6-18)

Ehkä Pietarin kirjeet
ydinsanomiltansa
ovat Kärsivällisyyden Sanaa,                        (I ja II Pietarin kirje) (II Piet. 3: 9).
sitä olennaisinta.

Muistiin 2.2. 2019 

Nykyhebreassa Kärsivällisyyden Sana on ilmaistu neljän sanan kondensaatiolla: 

(1) vartioida ( ta vara, keep) : shamarta , vartioit; Shomer = vartija.
Esim. mezuza ovenpielissä kantaa kirjaimet Sh D J= Shomer Daltot Israel= Israelin ovien suojelija/ vartija. Tämä on verbisisältöinen. Ei ainoastaan ”säilyttää tallella” vaan myös vahvistaa, puolustaa, pysyttää, kuten vartijan tehtäviin kuuluu. 

(2) vahvistettu säädös, Mizvati = käskyni ( säädökseni , min stadga, my commandment )

(3) vakaana pysyminen, ( ståndaktighet, endurance ) La- amida; (Vrt. Amud = pylväs. Amud Anan = Pilvenpatsas). Käsitän myös näin : vartioida siten , että kärsivällisyydessä pysyttää vakaana Jeesuksen Hengen vahvistaman säädöksen) – eikä vain niin että itse pysyy vakaana, vaan vakauttaa yhtenä pylväänä Jumalan seurakuntaa, joka on Jumalan Temppeli).

(4) kärsivällisyys, (tålamod, patience) = Savlanut; Vrt. sieto (tolerans, tolerance) = Sovlanut .
(-mipnei-she-Shamarta et Mizvati la-Amida ba-Savlanut

(Vrt. Ilm. 3: 12)
(Because you have kept My commandment of endurance in patience ...) (Revelation 3: 10, 12 )
(Eftersom du har tagit vara på mitt stadga om ståndagtighet i tålamod ...) ( Uppenbarelse 3: 10, 12 

Kärsivällisyydestä on säädöksensä UT.ssa. Asia mainitaan monta kertaa: Rm. 12:12. I Piet. 2. 20. Jaakob 5: 7, 8,10.







.