Maan enkeli, se maan savessa,
kätkeytyvä viitassansa harmaassa,
lie ajan virtaamassa tullut tomuksi.
Vain tie avoin enää näkyvi
ja jokin murunen on eefodistansa
kuin kimmeltävä siru safiiria,
kuin tähden tuike , milloin taivaalta,
milloin meren hiekan heijastumana.
Ihmeissäni seison, katselen.
Vanha miekka taas on tavallinen
se muistomerkki vuosisatainen
sotien ja veljesriitojen.
Itse tieksikö se tuli, enkeli,
joka huolissansa maata asteli
ja katsoi itään, länteen sekä pohjoiseen
ja sitten meni tielle pitkäkseen?
Ajatuksen tämän unhotin.
Kuka uniinsa nyt laskee ankkurin
ajan virrassa niin kiivaassa,
joka koskaan ei voi palautua?
Vaikka kuinka unta pohtisin,
siitä kadonnut on hahmot enkelin.
Vaan tänään, kun nousi aurinko,
on unessakin uusi kohdanto.
Kuin avautunut koko MEGILA,
Maan enkelien kirja ainoa
ja laskeutunut, virran varrella,
on AGALA, ne rattaat taivaasta.
Ihan hiljaa, äänettömästi.
Ääni - se on ehkä myöhempi.
Ihan hiljaa kulkee yli maan.
Enkeli on hiljaa toimessaan.
Klo 17:28 Ruotsin aikaa. 9.3. 2022.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar