tisdag 25 september 2018

(456) Pilvi ja Aika



Pilven luomisen
päivästä asti
pilvi aina
muuntelevasti
joka hetki
on erilainen
eikä takaisin
palajavainen.

Kahta pilveä
samanlaista
ei maallista
eikä taivaista
ole ollut,
ei tule olemaan.
Pilvi on ajasta
heijastus vaan.

Aika on joka hetki
erilaista
eikä takaisin
palajavaista.
Ei kahta aikaa
samanlaista
ole ollut,
ei toistuvaista.

Vaan Yksi Ainoa Pilvi
on poikkeus oleva,
samalla tavalla
takaisin palaava.
Niin sanoi enkelin
sana kerran,
kyseessa silloin on
paluu Herran,
jonka vallassa on
koko Luomakunta
myös aika on Hänelle
kuin nuoskalunta,
jota Hän muovaa
tahtonsa mukaan.
Kuka Luojalle neuvoa
antaa: ei kukaan.

Jumalan Poika palaa
ja asettaa ennalleen
Luomakunnassa
Isänsä aivotuksen.
Hyvä on silloin
edeltä tuntea Sana
ja käsittää,
mitä on tapahtuvana.

Hyvä on Hengessä
edeltä kulkea,
ja sydämen sisimpään
Sanan saarna sulkea
-niinkuin Eenokin päivinä
kulkea Jumalan yhteydessä.
vaikka muualla myrskyää
ihmiskunta
ja elää kuin horrosta,
ja ikiunta.
Sillä niinkuin
Nooan päivinä
on sen Pilven
paluun hetkenä.

”Kirjoita näky ja piirrä
se selvästi tauluihin,
että sen voisi lukea
vaikka kiiruusti juoksisikin”
On vanhurskas
uskostaan elävä
näiden kaikkien
aikojen keskellä. 
Lukutaitokin  lapsille
opettaa
on taivaan käskyä,
 sanomaa.  
Hyvä on kunnosta
huolta pitää,
vuoria kulkea,
länttä ja itää. 


Muistiin 25.9.2018.
Ap.t. 1.
Genesis 5: 24.
Genesis 7: 11-12.
Habakuk 2: 2,4.
Genesis 6: 21-22. 
Matt. 28:20. 
Mk. 9:2; 10: 46, 11:1. etc. 


-







Inga kommentarer:

Skicka en kommentar