torsdag 15 juni 2017

(375) Maallisia ravintoasioita maasta oleville

torsdag 15 juni 2017

(375) Maallisia ravintoasioita maasta oleville

(2017 Huhtikuun uni)
Mitähän tuo Enkeli meinaa?
Menee edelläni kuin Apteekkiin.
Kätensä oikean kurottaa niin,
että ylimmälle hyllylle ulottaa,
kaksi vesilasia käteensä saa,
Antaako sitten kaksi vesilasia
ihan juuri minulle siitä Apteekista?

(2017 Huhtikuun uni)

Mitähän tuo Enkeli meinaa?
Tulee Naftalin vuorelta ,
sieltä Israelin korkehimmalta,
Yli Kinneretin kävelee,
minua sieltä herättelee
ja laskeutuu sitten edellä,
Suunta on Suolamerellä).

(Israelin matka 2.5.- 14.5. 2017)

Tarkastanpa sittenkin
kaikki paikat kuitenkin,
vaikka oli unta vain-
ihaninta tietty ain.
Käyn ensin Naftalin vuorella
ja lopuksi Aravan laaksossa.
Uin ensin Kinneret-laineissa
ja sitten kellin  suolassa.
Ja oi, miten siellä virkistyikään
Sitä ei pysty selittämään:
Mineraali makoisa huulilla
ja suolan puuteri iholla.!
Sitä ihan kuin hengitti keuhkolla
jollain ylimaallisella.

(Paluu Ruotsiin. Uni toukokuu 2017)

Mitähän tuo Enkeli meinaa?
On kuin suuressa kaupassa,
ja antaa käteeni kaksi pulloa,
ihankuin Granini-merkkiä,
sitä mielijuomaani entistä.
…..

Hm, ehkä muistini muistuttaa,
että se on minulle sopivaa
ja aina maistuu kuin uutena
vihannespuriste  makoisa.
Siinä monta päivää taas menikin
kun Graninia käytin aikani.

(Kesäkuussa laboratoriokoe)

Hm, käynpä välskärin puheilla
(jos oli tuo Rafael taivaasta),
jos olisi jotakin rustattavaa
ja pitäisi dieetti oikaista). Ja pitäisi dieetiä asentaa.

(1980- luvun alussa)

Tässä muistelen aikoja menneitä,
kun enkeli neuvoi dieettiä.
Puoli vuosisataa jo vierähti,
kun dieetin neuvoi enkeli:
Riisiä, siihen maissia
yksi osa kymmenneen Polentaa.
Keitetään, uunissa paistetaan,
öljyssä tehtyä piirakkaa.
Leikataan sitten paloiksi
jokapäiväiseksi leiväksi.

Tämä olikin sitten vuosia
dieeettini, hyvin parantava.
Se Enkeli oli kasvoiltaan
kuin pastorin vaimo aikanaan
Beetel-seurakunnasta,
Kajanderin Terttu-rouva.

Toinen enkeli kasvoiltaan
oli kuin rouva Zahava.
Hän neuvoi minulle salaattia
kuin aivan tehtaan baanalta.
Ei ne lautaset kertakäyttöiset
edes mahtuneet keittiön pöydälle
Niitä lenteli aivan ilmassa,
pitkä jono hyviä salaatteja.
Oli ainekset kuten Pyhässä Maassa,
kibbutsin aamuateriassa. (1967)
Tomaattia ja kurkkua-
vaan kuten valmisti Zahava:
Salaatti vihreä tavallinen
emulsio sitruuna-öljyinen.
Niin oli ilta-ateria
Zahavalla Kerajotissa. (1969)

Kerran lie ollut puutetta
aivan proteiinista. (1990-luvulla)
Tuli unessa silloin enkeli
ja kokonnaudan paistin valmisti:
Oli kuin röntgenkoneella
hyvän paistin valmisti katseella
ja seisoi Lempäälän sillalla
ei aamulla, ei illalla,
Ison miekan edessä
idän ja lännen välissä.

Sitten siinä vaiheessa
aloin käyttää jo kanankin lihaa).
Saihan myös  tonnikalasta
jotakin   valkuaisainetta.
Kyselin ensin karnitiinia
tablettia luontaiskaupasta,
vaan jo sillä hinnalla
sai parikin kanaa, grillattua.


Joskus tietokonekin
toimii niinkuin Enkeli.
Kun opintolinjaani ehdotin,
se ATK-opinnot hylkäsi,
samoin farmakologian
ja valitsi minulle dietetiikan
näin johtaen minut pohtimaan
ihan vain mitä on ruoassa,
siis mitä on elintarvike
jas sen merkitys ihmiskeholle.      (1998-2001 Dietetiikan opinnot Yliopistossa)

Kaikki nimittäin vaikuttaa tavalla
kristitylle suotuisimmalla,
kun uskoo ja luottaa Jumalaan
Luomakunnan tekijään ja Luojaan,
Hän ihmiskehonkin sommitteli
ja ajatuksen kyvyn kaavaili
ja sitten lupasi pyynnöstä
 toimittaa tietoa myös lisää.

Vaan joskus lääkäri on Rafael
tai mainen välskäri tavallinen,
vaan se on Jumalan voima, joka parantaa
ja sitä RAFAEL tarkoittaa.

Jokainen, joka tahtoo parantaa,
Luojan Henkeä hengessään jo omaa.
Luojan vastausten kannoilla
on Rafael ihmisen hahmossa
ja joskus on Rafael askeliltaan
ehtivnyt aivan ihmiskuntaan.
Niin ihmiskunta jokainen
omaa myös joukot lääkärien.

Luojan ajatus, RAFAEL, saa muotoa
kun lääkäreiksi oppimaan
moni uudesta sukupolvesta
kutsumuksessa lähte vaeltamaan.  

”Ole minulle Rafaelin enkeli”,
joku suomalainenkin pyysi.

Jumalan askelten liepeinä
kulkee Rafael joukossa viimeisenä.
Vaan valoissa mikä on viimeinen
voi olla unikin enteellinen.
On jokaisella oma enkeli,
joka Jumalan kasvot aina näki. 


Muistiin 15.6. 2017 

Selitystä: 1960-luvulla oli aika vähön dieettiohjeita suolistovaivoihin. Israelin matkoilla kutienkin voin erittäin hyvin. Vasta 1981 Ruotsissa tiedostin, että tarvitsen ns. "gluteenitonta ravintoa", mutta ravinnon eri komponettien tasapainottaminen on tietopuolinen seikka, ei makuasia, vaikka makuasiat ovat tärkeitä. Laboratoriokokeet antavat palautetta ja viitteellistä ohjetta koko iän dieettiin)
etta koko iän dieettiin)

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar